Perustamiskokous

Miksi tutkimusosuuskunta?

Tästä alkaa Tutkimusosuuskunta Tapauksen blogi. Blogiin tulee tutkimusosuuskunnan jäsenten kirjoituksia tutkimustuloksista, uusista avauksista, näkökulmista ja kiinnostavista yhteiskunnallisista kysymyksistä.

Ensimmäisessä blogikirjoituksessa avaan syitä siihen miksi perustimme Suomen ensimmäisen tutkimusosuuskunnan marraskuussa 2013. Kahdeksan jäsenen joukossa on tietenkin useita, henkilökohtaisempiakin syitä perustamiselle, mutta Tutkimusosuuskunta Tapauksen perustaminen kiteytyy seuraaviin kolmeen syyhyn:

Vuorovaikutus

Haluamme vahvistaa tutkimusmaailman ja muun yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta. Joskus akateemisen tutkimuksen maailmassa vaikuttaa siltä, että yhteiskuntatieteen perimmäinen tarkoitus on opettaa yhteiskuntatiedettä seuraavalle opiskelijasukupolvelle. Usein ajatellaan, että tieteen tulisi pitää näpit irti tutkimuskohteistaan, silloin tällöin voi käydä aineistoa hakemassa, ja toivotaan, että joku käytännön soveltaja lukisi tieteellisiä tutkimustuloksia julkaisuista.

Toivomme näkevämme tutkimustuloksiamme hyödynnettävän käytännössä, mutta tiedämme, etteivät tutkimustulokset yleensä hyppää väitöskirjoista, loppuraporteista ja tieteellisistä artikkeleista suoraan käytäntöön. Niinpä päätimme olla aktiivisesti mukana tutkimustulosten ja –ideoiden käytäntöön soveltamisessa. Meitä kiinnostaa myös ajatushautomomainen toiminta, jonka avulla voimme saada kuuluviin uusia, tutkimustuloksista kumpuavia näkökulmia. Haluamme tehdä yhteiskuntatiedettä, jota voi soveltaa yhteiskunnassa.

Tiiviistä yhteyksistä ns. ”ympäröivään yhteiskuntaan” (kuten yliopistolakijargonissa asia ilmaistaan – samaa yhteiskuntaahan tässä kuitenkin ollaan) on hyötyä myös akateemisessa tutkimuksessa. Haluamme pysyä ajan hermolla, tehdä vaikuttavaa tutkimusta ja saada uusia näkökulmia tutkimukseemme.

Yhdessä tekeminen

Tätä nykyä yliopistomaailman kilpailussa korostuvat henkilökohtaiset ansiot ja tutkimusrahoituksesta kilpaileminen jopa lähimpiä tutkijatovereita vastaan. Koemme, että tutkimusosuuskunta tarjoaa meille mahdollisuuden jakaa parhaita käytäntöjä, saada toinen toisistamme vertaistukea ja foorumin jolla keskustella ja ideoida luottamuksellisesti yhdessä.

Työllistyminen

Yhteiskuntatieteen alan tutkijoiden, edes tohtoreiden, työnäkymät eivät ole kovin ruusuiset. Tarjolla on lähinnä kilpailtuja pätkätöitä. Tutkimusosuuskuntamme täydentää työllisyysnäkymiämme siten että pystymme ottamaan vastaan laajempia projekteja joustavammin kuin yksittäisinä työntekijöinä, tai pienempiä projekteja kuin nykyään yliopiston kautta pystyy. Pystymme hankkimaan myös ei-akateemista rahoitusta.

Siksi tutkimusosuuskunta!