Parempi luonto pankissa kuin kymmenen luontohanketta oksalla?

Voiko luontoa säästää pankkiin? Voidaanko luontoarvoilla käydä kauppaa?

Osallistuin Ympäristötiedon foorumin järjestämille aamukahveille 9.9.2014 Helsingissä otsikolla ”Kaupankäyntiä luontoarvoilla – voidaanko luontoarvopankeilla hidastaa luonnon monimuotoisuuden vähentämistä?”. Nesslingin säätiön rahoittama väitöskirjan jälkeinen tutkimusprojektini käsittelee luontoarvojen kompensointia Suomessa, minkä vuoksi kiskaisin itseni hereille aamuseitsemän pendoliinoon Tampereelta Helsinkiin.

Tilaisuuden anti oli moninainen. Luontoarvojen kompensointi on Suomessa uudenlainen luonnonsuojelun keino, ja luontoarvopankit yksi kompensoinnin muoto. Suomeksi julkaistavat selvitykset luovat myös tarpeellisia suomenkielisiä nimityksiä näille uusille keinoille. Luontoarvojen kompensointi voi olla englanniksi ecological compensation tai biodiversity offsetting. Luontoarvopankki puolestaan tulee termeistä habitat banking tai conservation banking. Näitä suojelumuotoja onkin käytössä maailmalla, mm. muualla Euroopassa, USA:ssa ja Australiassa. Lyhyesti sanottuna ajatuksena on luoda luontoarvoille markkinoita niin että luontoarvoja (esimerkiksi kosteikkoja tai suhteellisen helposti perustettavia, ennallistettavia tai hoidettavia uhanalaisten lajien elinympäristöjä, engl. credits) myydään tahoille, jotka toiminnallaan vahingoittavat näitä luontoarvoja. Luontoarvoilla olisi siis ostajia ja myyjiä.

Luontoarvopankkitoiminnasta kannattaa lukea lisää tilaisuudessa julkistetusta selvityksestä. Tutkijana minua kuitenkin kummastuttaa valtion valitsema toimintalinja. Yleensä luonnonsuojelussa ja erityisesti kompensaatiokäytännöissä tärkeänä pidetään ns. läheisyysperiaatetta. Periaate tarkoittaa sitä että luontoarvoja pyritään suojelemaan mahdollisimman lähellä paikkaa, jossa haitta on tapahtunut, mm. siksi että suojeltavat lajit pystyisivät helpommin siirtymään (ja ne olisi helpompi aktiivisesti siirtää) lähellä olevaan uuteen tai esimerkiksi ennallistettuun elinympäristöön. Suomessa kompensaatiotoiminta on aivan alkutekijöissään, ja siihen nähden onkin kummallista, että valtio ei ole lähtenyt ohjeistamaan hankekohtaista kompensaatiota (jossa tutkitaan nimenomaan haittojen korvaamista lähellä haittaa aiheuttavaa hanketta), vaan selvitystyössä on lähdetty liikkeelle monimutkaisen ja raskaan luontoarvopankin kautta.

Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs

Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs

Tilaisuudessa pitikin kommenttipuheenvuoron Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs. Betoni- ja kivirakentamiseen erikoistuneen yrityksen edustaja piti hankekohtaista luontoarvojen korvaamista ensisijaisena, koska luontoarvopankki haiskahtaa viherpesulta – maksamalla pankille luontoarvojen korvaaminen siirtyy jonkun toisen vastuulle, sen sijaan että korvaamista mietittäisiin hankkeen sisäisenä toimintana. Ruduksella on muutenkin mielenkiintoisia ajatuksia yrityksen roolista luonnonsuojelussa. Kivekäs toivoi, että Suomessa käynnistettäisiin pikaisesti useampia erilaisia kompensaation pilottihankkeita jotta saataisiin käytännön kokemuksia ja ohjeita eri lajeille ja luontotyypeille. Tälle olisi minunkin nähdäkseni tarvetta. Luontoarvojen kompensointi, luominen ja ennallistaminen on aina tapauskohtaista ja puuttellisen tiedon vuoksi tällä hetkellä väistämättä kokeilevaa toimintaa. Voisiko käynnistää kymmenen pilottihanketta raskaan pankkitoiminnan kehittelyn sijaan?