Voiko Talvivaarasta oppia jotain?

Talvivaaran kaivos on nykyään lähes synonyymi ympäristökatastrofille. Voisiko tapauksesta kuitenkin oppia jotain?

Nyt kun akateemisen maailman hektisin tutkimusrahoituksen hakujakso alkaa olla ohi, ehdin lukea kauan odottaneen tieteellisen artikkelin Talvivaaran tapauksesta. Heidi Tiainen, Rauno Sairinen ja Tuija Mononen ovat kirjoittaneet vuoden 2014 Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjaan perusteellisen artikkelin siitä miten Talvivaarasta tuli ympäristökonflikti. Näkökulma on nimenomaan yhteiskuntatieteellinen – siinä ei tutkita ympäristökatastrofin teknisiä syitä vaan tarkastellaan lehtijuttujen ja muun kirjallisen materiaalin kautta sitä miten hehkutettu ja palkintoja saanut kaivoshanke kriisiytyi.

Artikkelin pohjalta minulle kehkeytyi ajatuksia siitä mitä tapauksesta voidaan oppia – vaikka uusissa kaivoshankkeissa:

  1. Varovasti sen uuden teknologian kanssa! Kiire kostautuu.
  2. Älä vähättele vaikutuksia ja riskejä. Talvivaara lupasi alkuvaiheessa paikallisille asukkaille ettei vaikutuksia kaivospiirin ulkopuolella esiintyisi. Paikallisten luottamus alkoi rapautua jo ensimmäisten iho-oireiden ja hajujen myötä.
  3. Kuuntele ja keskustele. Vuorovaikutukseen tulee varata aikaa ja resursseja ja se pitää aloittaa niin ajoissa kuin vain mahdollista. Salailu tekee heti huonon vaikutelman.
  4. Hoida hommat hyvin. Menetettyä luottamusta on hyvin vaikea rakentaa uudelleen.