Toinen sammakkolampi kevät 2015

Naurusta innovaatioihin? Luonnonsuojelun vastaanoton vaiheet

Miten luonnonsuojeluvaatimukset näkyvät kaivosyrittäjille? Ovatko luonnonsuojelu ja kaivostoiminta yhteensopivia?

Kävin Jarmo Saarikiven ja Keliber Oy:n edustajien kanssa kesäkuun alussa Kaivosyrittäjien seminaarissa Levillä kertomassa viitasammakkolammista, joita olemme suunnitelleet Kaustisilla. Tutkimusosuuskunnan esitysten teemana oli luonnonsuojelun ja yhteiskunnan toimintojen yhteensovittaminen.

Jarmo Saarikivi kaivosseminaarissa Levillä. Kuva: Kari Wiikinkoski, Keliber Oy.

Samalla sain kaivosalan toimijoiden seminaaripuheita kuunnellessa hyvän yleiskatsauksen kaivosalasta ja eri kaivoshankkeiden vaiheista. Puheista tuli kuunneltua vuorovaikutusta ja luonnonsuojelua koskevat asiat muuta tarkemmin. Vuorovaikutuksesta taidan kirjoittaa toisen blogipostauksen myöhemmin. Seminaarin puhujien kirjosta tosin puuttuivat kokonaan ympäristöviranomaiset sekä kansalaisjärjestöt – tämä puute toivottavasti korjaantuu lokakuisilla kaivosten ympäristöpäivillä Oulussa.

Luonnonsuojeluaiheita tuli puheissa esiin tämän tästä. Kaivosyhtiöiden kuvaus tilanteesta muistuttaa paljon sitä mihin törmäsin väitöskirjatutkimukseni alkuaikoina 2000-luvun alussa kun tarkastelin sitä miten suomalainen maankäytön suunnittelu törmäsi liito-oravien suojeluun.

Nina V. Nygren kaivosseminaarissa Levillä. Kuva: Kari Wiikinkoski, Keliber Oy.

 

Ensireaktio uusiin luonnonsuojeluvaateisiin tuntuu olevan huvittuminen. Ensimmäisten väitöskirjatutkimusvuosieni aikana noin puolet uusista ihmisistä, joille kerroin väitöskirjani aiheesta, purskahtivat spontaaniin nauruun – mukaanlukien Tampereen yliopiston silloinen rehtori jonka tapasin sattumalta junassa. Ei nauru ollut mitenkään pahantahtoista mutta se kertoo yleisistä asenteista – minkään pienen eläimen ei uskota pysäyttävän Tärkeitä Hankkeita, joita on ennenkin saanut suunnitella ja toteuttaa ilman outojen luontokappaleiden huomioonottamista.

Seuraava vaihe on merkittävän hankkeen kaatuminen sen vuoksi, että pienen eläimen suojelusta ei ole huolehdittu. Vaikuttaa siltä, että usein suojelun tiukkuutta testataan tarkoituksella. Näin tapahtui Tampereen yleiskaavan kaaduttua Korkeimmassa hallinto-oikeudessa tiettyjen liito-orava-alueiden osalta vuonna 2002. Kaivosalalla sama vaikuttaisi tapahtuneen Mondo Mineralsin Paltamon kaivoksen kohdalla. Toisin kuin uutisoitiin, talkkikaivoksen ympäristölupa ei niinkään kaatunut viitasammakoihin ja liito-oraviin, vaan piittaamattomuuteen. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston lupapäätöksen (pdf) tekstistä käy ilmi, että näitä tiukasti suojeltuja eläimiä ei edes yritetty ottaa huomioon valmisteluvaiheessa.

Luonnonsuojeluvaatimusten sulatteluun saattaa mennä tovi jos toinenkin, maankäytön suunnittelun kentällä siihen on mennyt useampi vuosi, kaupungista ja kunnasta riippuen. Seuraava vaihe on usein se, että yritetään enemmän tai vähemmän yhteistyössä viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa selvitä suojeluvaateista. Tämä vaihe on mennyt pahasti pieleen liito-oravan kohdalla – virallisissa suojeluohjeissa suojellaan liito-oravan kannalta liian pieniä alueita. Suojeltava luonto eristetään omalle pienelle alueelleen ja muun maankäytön tulee väistää sitä. Tällainen suojelun tapa on ongelma sekä maankäytön suunnittelulle että liito-oravalle monestakin syystä – se esimerkiksi tuottaa yllätyksiä ja epävarmuutta.

Liito-oravan papanoita

Samanlainen väistelevä suojelun tapa sopii vielä huonommin kaivostoimintaan, koska malmi on siellä missä se on, kun taas esimerkiksi kaupunginosan muotoa, kokoa ja paikkaa voi vapaammin suunnitella. Toki kaivosalueellakin on sijoittelussa jonkin verran vaihtoehtoja, mutta suojelu ja kaivostoiminta asettuvat usein voimakkaasti vastakkain joko-tai-kysymyksiksi.

Innovaatiovaihe on seuraava, johon toivottavasti siirrytään kaivostoiminnassakin. Tällä tarkoitan sitä, että pyritään sovittamaan yhteen – muutenkin kuin eristämällä ja väistelemällä – luonnonsuojelua ja muuta maankäyttöä, eli kehittämällä aktiivisia suojelukeinoja. Näin on jo tehty esimerkiksi Espoon maankäytön suunnittelussa, kun Etelä-Espooseen on laadittu kunnianhimoinen ja kaikkien kiittelemä suunnitelma liito-oravien suojelun järjestämisestä. Keliber Oy:n kanssa suunnittelemamme ja toteuttamamme uudet viitasammakkolammet ovat merkki innovaatioista myös kaivostoiminnassa. Rudus Oy:n Lumo-ohjelma näyttää esimerkkiä maa-ainesalalla.

Luonnonsuojelualueitakin tarvitaan, mutta ne eivät riitä. Aktiivisessa suojelussa on paljon vielä hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.

Luonnonsuojelua kaivurilla

Olemme tänä keväänä suunnitelleet kaivosyhtiö Keliber Oy:n ja maanomistajan kanssa uusia viitasammakkolammikoita Kaustisilla. (ks. edellinen blogipostaus täällä). Viitasammakot ovat luontodirektiivillä tiukasti suojeltuja, mutta Suomessa suhteellisen yleisiä sammakkoeläimiä, jotka viihtyvät suolammissa mutta myös ihmisen kaivamissa lammikoissa.

Koska viitasammakoiden suojelu tällä tavalla on vielä uutta Suomessa, tarvitaan projektissa Tutkimusosuuskunnan lainsäädäntöön ja hallintoprosesseihin liittyvää asiantuntemusta. Se ei toki yksinään riitä, sillä uusien sammakkolammikoiden suunnittelussa ja kaivuussa tarvitaan ekologin, maaston tuntevan maanomistajan ja kaivurikuljettajan sekä työn tilaajan tapauskohtaista suunnittelua ja neuvottelua maastossa. Lammikon kokoon ja muotoon vaikuttavat viitasammakon elinympäristövaatimusten lisäksi myös maalaji, kasvillisuus, maastonmuodot ja muut, parhaiten paikan päällä selviävät seikat.

Lammikon suunnittelu

Lammikkoa suunnittelemassa maanomistaja ja kaivurinkuljettaja, kaivosyhtiön ympäristöpäällikkö Kari Wiikinkoski sekä Tutkimusosuuskunnasta Nina V. Nygren ja Jarmo Saarikivi

Kävimme maastokäynnillä sekä suunnittelemassa lammikoita maastossa maaliskuussa että tarkistamassa lammikot niiden valmistumisen jälkeen huhtikuun lopulla. Viitasammakot yleensä kutevat huhti-toukokuun vaihteessa, mutta ajankohtaa ei ole helppoa ennustaa etukäteen. Huhtikuun maastokäyntimme aikana kutemassa olivatkin vasta tavalliset sammakot, jotka kutevat yleensä muutaman päivän aiemmin kuin viitasammakot.

Sammakot kutemassa

Tavallisia sammakoita kutemassa metsätien ojassa

Uusista sammakkolammista yhdellä lammikolla oli havaittavissa jo sammakoiden liikettä. Kyseistä lammikkoa olikin laajennettu paikalla olleesta syvästä ojasta joten sammakot olivat jo löytäneet paikalle. Muilla lammikoilla pitänee odottaa ainakin ensi kevääseen jotta sinne saadaan sammakonkutua. Kaksi lammikoista oli vielä kaivamisen jäljiltä sameita, mutta kiintoaineksen voi odottaa laskevan seuraavien kuukausien kuluessa. Nyt lammikot ovat varsin karun näköisiä, mutta ajan mittaan lampien reunoille leviää kasvillisuutta, ja sammakkoeläinten lisäksi lammikoihin on odotettavissa mm. monenlaista hyönteiselämää. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata millaisia lammikoista kehittyy.

Ensimmäinen lammikko kevät 2015

Ensimmäinen lammikko

Toinen sammakkolampi kevät 2015

Toinen, kirkasvetinen lammikko kivennäismaalla

Kolmas sammakkolampi kevät 2015

Kolmas lammikko.

Yritykset ja luonnon monimuotoisuus?

Voisivatko yritykset parantaa luonnon monimuotoisuuden tilaa? Tälle keväälle osui kolme seminaaria joissa keskusteltiin myös luonnonsuojelun uusista keinoista ja niiden edistämisestä Suomessa. Kävin kuuntelemassa kaikissa kolmessa, miltä tilanne vaikuttaa tällä hetkellä.

Viime viikolla järjestettiin komeasti Säätytalolla (kuvassa) seminaari ekosysteemipalveluiden talousvaikutuksista. Ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan luonnon meille tuottamia palveluita, kuten virkistystä, pölytyspalveluita, mullantuotantoa, jätteiden hajottamista jne. joita kaikkien (ihmis)toimijoiden on syytä pitää yllä ja parantaa. Ekosysteemipalveluiden käsite ei välttämättä ole paras mahdollinen (ks. esim. tämä synteesiartikkeli käsitettä koskevasta kritiikistä), toisaalta se saattaa kuulua sellaiseen käsiteperheeseen joka resonoi joissakin piireissä paremmin kuin ”luonnonsuojelu” tai ”luonnon monimuotoisuus”.

Kyseisen seminaarin perusteella vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä yritykset ovat kenties jopa julkista hallintoa edellä, mitä tulee uudenlaisten luonnonsuojelun keinojen kokeilemiseen. Seminaarin keskustelupaneeliin osallistui mm. FIBS ry.:n edustaja – yritysten yhteiskuntavastuuseen keskittyvä yhdistys on käynnistänyt yritysten monimuotoisuusverkoston ja työ jatkuu edelleen. Rudus Oy on aloittanut aivan uudenlaisen luonnon monimuotoisuusohjelman. Uudet luonnonsuojeluideat, kuten kompensaatio ja elinympäristöjen parantaminen, vaikuttavat ottavan tulta alleen erityisesti yritysten omissa, ruohonjuuritason käytännöissä ja kokeiluissa – mikä on aina parempi kuin että ekosysteemipalvelupuheella kuorrutettaisiin vain yhteiskuntavastuuraportteja.

Toinen seminaari, johon viime viikolla otin osaa, oli ELITE-seminaari jossa esiteltiin elinympäristöjen ennallistamista käsitelleen työryhmätyön tuloksia. Siellä käsiteltiin nimenomaisesti elinympäristöjen tilan parantamista eli luonnonsuojelua, jossa ihmisellä on myös aktiivinen, ei vain passiivinen osa kuten perinteisessä aluesuojelussa. Toisaalta projekti, vaikka se perustuukin eri toimijaryhmien yhteistyöhön, vaikuttaa lähteneen liikkeelle perinteisestä top-down -ajattelutavasta, jossa ylhäältä käsin, laskelmiin ja luonnontieteelliseen tietoon perustuen tehdään kattavia priorisointeja. Tämä lähestymistapa on aiheuttanut luonnonsuojelun toteutuksessa useimmiten närää (klassisena esimerkkinä Natura2000-kiistat), ja tilaisuudessa esittikin esimerkiksi saamelaisten edustaja varsin kriittisiä huomiota projektin vaikutuksista Ylä-Lapin poronhoitoon.

Näillä kahdella lähestymistavalla, eli yritysten omaehtoisella toiminnalla ja valtion johtamalla ennallistamistyöllä, olisi kuitenkin hyviä kohtaamispisteitä. Yrityksillä on selvästi halua panostaa luonnon monimuotoisuuden niiden toiminnan hyväksyttävyyden parantamiseksi, ja Suomessakin alkaa olla kattavampaa tietoa siitä millaista työtä elinympäristöjen parantamiseksi ja myös ekosysteemipalvelujen tukemiseksi olisi tehtävä.

Tätä kohtauspistettä leikkaa myös kolmas seminaari, jossa kävin toissaviikolla. Kolmen suuren kaivostutkimushankkeen Kuopasta kansalle -seminaarissa käytiin läpi viimeaikaista tutkimusta kaivosalan hyväksynnästä ja paikallisesta hallinnasta. Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen viesti kaivoskonflikteista on se vanha tuttu, eli enemmän kommunikaatiota, vuorovaikutusta ja avoimuutta. Vaikutuksia ekosysteemipalveluihin ja luonnon monimuotoisuuteen käsiteltiin yllättävän vähän, ja näissä kahdessa teemassa kaivosalalla kokonaisuutena on vielä kiinniotettavaa suhteessa moniin muihin luontoa muuttaviin toimintoihin Suomessa. Työtä on tosin jo aloitettu.

Viitasammakoita ja litiumia

Mitä tapahtuu kun kaivosyhtiölle selviää, että lupaavan malmiesiintymän päällä olevissa suolammissa on viitasammakoita? Tämä ei ole vitsi, koska kaivosyhtiö Keliber Oy:sta soitettiin meille ja aloitimme mielenkiintoisen uuden hankkeen syksyllä 2014. Itseni ja Jere Niemisen lisäksi hankkeessa on työskennellyt Suomen johtava viitasammakkoasiantuntija, ekologi ja tutkija Jarmo Saarikivi Helsingin yliopistosta. Tämä Tutkimusosuuskunnan ensimmäinen isompi hanke on nyt saatu päätökseen (yhteistyö jatkuu uutena hankkeena) ja raportti (pdf) kirjoitettua. Hankkeeseen on sisältynyt maastokäyntejä, neuvotteluja mm. viranomaisten kanssa ja suojelumahdollisuuksien selvittämistä sekä ekologiselta että hallinnollis-juridiselta kannalta.

Keliber blogiin002Keliber Oy:n ympäristöpäällikkö Kari Wiikinkoski, sekä Tutkimusosuuskunnasta Jarmo Saarikivi ja Nina V. Nygren (kuva: Jere Nieminen)

Viitasammakoita löytyy varsin runsaasti monissa osin Suomea, ja ne viihtyvät mm. suolammilla, mutta myös ihmisen muokkaamissa vesiympäristöissä kuten sopivan muotoisissa metsäautoteiden ojissa ja ojitetuilla soilla. Suomessa viitasammakot eivät ole uhanalaisia, mutta maailmanlaajuisesti sammakkoeläinten väheneminen on vakava uhka ekosysteemipalveluille ja luonnon monimuotoisuudelle, eikä vieläkään tiedetä varmasti mistä väheneminen johtuu. Luultavasti kyse on siitä, että sammakkoeläimet ovat erityisen herkkiä monenlaisille ympäristön muutoksille, joiden vaikutukset kasautuvat haitallisesti.

Keliber blogiin006Syväjärvi (kuva: Jere Nieminen)

Viitasammakot on suojeltu EU-direktiivillä yhtä tiukasti kuin esimerkiksi liito-oravat. Ympäristöön vaikuttavien hankkeiden kohdalla on huomioitava mm. suojellut lajit ja varmistettava ettei niihin kohdistu haitallisia vaikutuksia. Jos suojelua ei hoideta asianmukaisesti, hankkeet saattavat merkittävästi hidastua, ellei jopa pysähtyä (esim. Mondo Mineralsin kaivoshanke Paltamossa, ks. uutinen vuodelta 2013).

Viitasammakoiden suojelussa ei ole syytä jumittua vain perinteisiin, säilyttäviin suojelumenetelmiin, etenkään siksi kun laji selvästi hyväksyy elinympäristökseen myös ihmisen muokkaamia alueita. Tämän vuoksi hankkeessamme Keliber Oy:n kanssa suunnittelimme uusien sammakkolammikoiden kaivamista kahden vierekkäisen suolammen läheisyyteen. Näiden Kaustisilla sijaitsevien suolampien alla on merkittävä litiumesiintymä ja sen hyödyntämiseksi lammet joudutaan tyhjentämään.  Suunniteltujen litiumlouhosten ympäristövaikutusten arviointiprosessi (YVA) on meneillään. Sen päätyttyä haetaan myös Syväjärven litiumlouhokselle ympäristölupa.

20141003_145730Jarmo Saarikivi, Keliber Oy:n ympäristöpäällikkö Kari Wiikinkoski ja Jere Nieminen Syväjärvellä (kuva: Nina V. Nygren)

Ensimmäiset pilottilammikoita ollaan jo kaivamassa nyt keväällä 2015 jolloin päästään seuraamaan, miten viitasammakot hyväksyvät uudet lammikot. Samantyyppistä suojelumenetelmää olisi tapauskohtaisesti suunniteltuna mahdollista käyttää myös muissa soveltuvissa kohteissa sekä muiden sellaisten lajien kohdalla, joille on mahdollista kehittää ja parantaa elinympäristöjä hankkeen lähialueella.

Tee näin, jos haluat luonnonsuojelun pysäyttävän hankkeesi

Voit aloittaa mistä kohdasta tahansa.

1. Ajattele, että luonnonsuojelua ei tarvitse ottaa hankkeessasi huomioon ollenkaan. Hankkeesi on niin tärkeä, ettei luonnonsuojelua tarvitse edes miettiä.  Jatka hankkeen suunnittelua mahdollisimman pitkälle.

2. Kun luontoselvityksiä vaaditaan, esitä yllättynyttä, vähättele asiaa, teetä selvitys mahdollisimman halvalla ja väärään aikaan, jottei mitään varmasti löydy.

3. Kun paikalliset luonnonsuojelijat löytävätkin hankealueelta suojeltavia luontoarvoja, epäile paikallisten asiantuntemusta ja motiiveja. Heittäydy marttyyriksi ja päivittele mediassa kuinka pienet eliöt ja EU voivat jyrätä tärkeän hankkeesi.

4. Jatka riitelyä paikallisten asukkaiden, ympäristöviranomaisten, hallinto-oikeuden, korkeimman hallinto-oikeuden ja EU-tuomioistuimen kanssa.

Onneksi asioita voi myös muuttaa missä kohdassa tahansa, esimerkiksi sellaisten asiantuntijoiden kanssa, jotka ottavat luonnonsuojelun, paikallisen tiedon, osallistamisen, yhteistyön ja hankkeen edistämisen positiivisena haasteena. Ota meihin yhteyttä vaikkapa sähköpostitse, tapaus(a)tutkimusosuuskunta.fi .

Tutkimusosuuskunnan vuosi

Hieman myöhässä, mutta kuitenkin, juhlimme 18.12. Tampereella ravintola Piemontessa 1-vuotiasta tutkimusosuuskuntaamme. Samalla pidimme syysvuosikokouksen. Tässä puheenjohtajan henkilökohtaisia mietteitä kuluneesta reilusta vuodesta.

Aiemmassa järjestötoiminnassa en ole erityisemmin pitänyt asiaan liittyvästä byrokratiasta (ja siksi yleensä vältellyt taloudenhoitajan tai puheenjohtajan hommia), mutta osuuskunnan puheenjohtajan pesti ei ole vielä kertaakaan tuntunut samalla tavalla tahmealta vaikka mitään luontoisetuja (paitsi parhaat tyypit) tahi puheenjohtajan palkkiota en saakaan. Mahtavinta on ollut innostus siitä, kun saa soveltaa tutkimustaan käytäntöön, näkee että siitä on hyötyä, ja saa vielä tehdä sitä mahtavien tyyppien kanssa. Myös projektipalkkojen maksu on ollut mukava velvollisuus.

Hyppäys vaikuttamisesta kiinnostuneesta tutkijasta osuuskunnan perustajaksi ja puheenjohtajaksi, ja siis osa-aikaiseksi yrittäjäksi ja konsultiksi, on ja ei ole ollut iso hyppäys. Toisaalta teen nyt sitä mistä tutkijana haaveilin, eli saan tutkijana vaikuttaa asioihin. Toisaalta oppimisprosessi on ollut mielenkiintoinen ja jatkuu yhä: miten tuotteistaa ja markkinoida omaa ja muiden osaamista, miten kuunnella asiakasta, millainen onkaan konsultin ja tutkimusosuuskunnan hallituksen puheenjohtajan rooli?

Osuuskuntamme on siis lähtenyt hyvin käyntiin, hanketoimintaa on ollut mukavasti sivutoimiseen osuuskuntatoimintaan. Ensi vuonna suunnittelemme jatkavamme samalla tavalla nousujohteisesti.

Kiitokset jäsenille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta, rentouttavaa joulunaikaa ja yhteistyön täyteistä uutta vuotta 2015!

201412 Tapaus joulukortti

Katse tulevaisuuteen kaupunkiluonnon suunnittelussa

Maankäytön suunnittelun yhteydessä pyritään tunnistamaan arvokkaat luontokohteet ja rajaamaan ne rakentamisen ulkopuolelle. Toimittaessa aiemmin rakentamattomilla metsäalueilla tämä on aivan perusteltu tapa selvittää alueen luontoarvot ja tehdä maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset riittävät selvitykset rakentamisen vaikutuksista.

Vai onko?

Edellä kuvattu selvityslogiikka antaa ymmärtää, että luonnon näkökulmasta rakentamisen vaikutukset voivat olla vain negatiivisia, että luonto on rakentamisessa aina häviäjä. Kuitenkin kaupungeissa, erityisesti lähiöiden laidoilla on usein lajistoltaan hyvin monimuotoisia alueita. Lähiöelämä eri muodoissaan synnyttää uudenlaisia luontoja, joilla on oma arvonsa.

Asuinalueita suunniteltaessa suunnitellaan elämää seuraavina vuosikymmeninä. Eikö samalla pitäisi suunnitella tai ainakin ennakoida, millaista asuinalueen luonto tulee olemaan? Monien suomalaisten kaupunkien kasvillisuudesta on tuotettu perusteellisia aineistoja, joita olisi mahdollista käyttää sen arvioimiseen, miten erilaiset kaupunkilaiset elämänmuodot vaikuttavat kasvillisuuteen, tai oikeammin millaista kasvillisuutta ja luontoa näiden elämäntapojen yhteydessä kehkeytyy.

Luonnon kehkeytyessä täytyy arvioida ainakin lajistoon, ekosysteemipalveluihin ja luonnossa toimimiseen liittyviä kehityskulkuja. Ne kaikki ovat kaupunkiluonnon potentiaaleja. Täytyy siis miettiä mitä uudenlaista voi syntyä, kun jostain alueesta tulee entistä intensiivisemmin ihmisten luontoa.

Uutuus voi toteutua monissa mittakaavoissa. Yksi esimerkki voi olla metsäpuutarha, jossa hallitusti sekoittuvat luonnonvaraiset ja istutetut lajit. Uutta luontoa on myös koiranulkoilutuksen ja lasten leikkien seurauksena lähes aluskasvillisuudesta paljaaksi kulunut metsä. Se ei ehkä ole monimuotoinen, mutta sen arvo perustuu aktiiviseen virkistyskäyttöön. Toisaalta hyvin urbaani maankäyttö voi saada aikaan monimuotoisen niityn kehittymisen, kuten esimerkiksi Hervannan laskettelurinteessä.

Tällainen arviointi ei ole missään tapauksessa perinteisen luonnon arvottamisen vastakohta vaan sitä täydentävä näkökulma. On kohteita, joissa kaupunkisuunnittelua voidaan käyttää tietoisesti luonnon laadun parantamiseen ja luonnon muutosten ennakointiin. Väitän, että tämä tuottaa sekä käyttökelpoisempia että luonnoltaan monimuotoisempia virkistysalueita.

Ennakoiva luonnon suunnittelu ei kuitenkaan voi tapahtua pelkän asiantuntijatiedon varassa, vaan tarvitaan myös asukkaiden tietoa heille tärkeistä luonnon piirteistä ja käyttömahdollisuuksista. Lisäksi tarvitaan suunnittelua, joka jättää asukkaille tilaa viimeistellä asuinalue omilla käytännöillään ja toimintatavoillaan. He tekevät sen joka tapauksessa.

************

Lue lisää lähiöluonnon muotoutumisesta ja ennakoivasta kaupunkiluonnon suunnittelusta tutkimusosuuskunnan jäsen Eveliina Asikaisen 21.11.2014 tarkastetusta väitöskirjasta ”Luontopolitiikkaa lähiöissä – lähiöluonnon muotoutuminen Tampereen Hervannassa ja Vuoreksessa”.

Uusi luonnonsuojelu?

Julkinen ja tieteellinen keskustelu ns. ”uudesta luonnonsuojelusta” (new conservationism) käy kuumana maailmalla. Koska olemme itse kehittämässä luonnonsuojelun uusia, aktiivisempia keinoja Suomessa, koen että meidän on syytä asemoida itseämme suhteessa tähän keskusteluun. Tämän kansainvälisen tieteellis-poliittisen keskustelun läpikäyminen ja ymmärtäminen vaatisi tietenkin paljon enemmän lukemista ja analyysiä kuin mitä olen ehtinyt tehdä, mutta Scientific Americanin artikkelin perusteella vaikuttaisi siltä että vasta muotoutumassa olevalla ”uuden luonnonsuojelun” kentältä löytyy monenlaisia ajatussuuntia. Yksi haara näyttäisi tähtäävän luonnon maksimaaliseen hyödyntämiseen.

Oma näkemyksemme on, että ”uuden luonnonsuojelun” tulisi huomioida ihmisen kytkeytyneisyys monimuotoiseen luontoon ja riippuvaisuus siitä. Vanhat luonnonsuojelun keinot (kuten aluesuojelu) eivät ilmastonmuutoksen ja kasvavan ihmisvaikutuksen leimaamassa tulevaisuudessa yksinään riitä. Haluamme olla mukana monimuotoisemman luonnon aktiivisessa kehittämisessä. Monimuotoisempaa luontoa voidaan kehittää ihmisen lähelle, kaupunkeihin, teollisuusalueille, tienpientareille ja niin edelleen. Uudet, aktiivisen suojelun keinot (esimerkiksi uusien elinympäristöjen kehittäminen) vaativat kuitenkin tapaus-, laji- ja luontotyyppikohtaista kehittelyä ja seurantaa. Niitä ei voida käyttää kaikkien lajien ja luontotyyppien kohdalla eikä niillä voida kokonaan korvata ns. aluesuojelua.

Luonnosuojelussa(kin) tehdään jatkuvasti pieniä ja suuria valintoja. Näillä valinnoilla on historiallis-ideologisia juuria ja aiheesta on kirjoitettu lukuisia tutkimuksia, artikkeleja ja kirjoja. Suomeksi aiheesta ovat kirjoittaneet ansiokkaasti mm. ympäristöpolitiikan emeritusprofessori Yrjö Haila ja ympäristöfilosofi Ville Lähde esimerkiksi kirjoissa ”Luonnon politiikka” ja ”Retkeilun rikkaus” – ja osuuskunnan jäsen Eveliina Asikainen väittelee (tämänkin) aiheen tiimoilta 21.11.2014 (ks. tiedote tästä). Ytimessä on ajatus, että me ihmiset eivät ole muusta luonnosta erillisiä, vaan osa sitä.

Viime aikoina on ilmestynyt muutamia mielenkiintoisia englanninkielisiä kirjoja, jotka käsittelevät uusia luonnonsuojelun keinoja tai luonnonsuojelua tällä ihmisen hallitsemalla aikakaudella (jota antroposeeniksikin kutsutaan). On ollut virkistävää lukea rakentavia ajatuksia siitä mikä entisenlaisen luonnonsuojelu vaihtoehto tai sitä täydentävät keinot voisivat olla. Esimerkiksi amerikkalainen Emma Marris on kirjoittanut luonnonsuojelusta villiyden jälkeisessä maailmassa (”Rambunctious garden – conservation in a post-wild world”), brittiläinen George Monbiot on kirjoittanut kirjassaan mm. lähiluonnon villiinnyttämisestä (”Feral. Searching for enchantment on the frontiers of rewilding”). Suosittelen kirjoja lämpimästi, vähintäänkin omien luonto- ja luonnonsuojelukäsitysten ravistelemiseen.

Parempi luonto pankissa kuin kymmenen luontohanketta oksalla?

Voiko luontoa säästää pankkiin? Voidaanko luontoarvoilla käydä kauppaa?

Osallistuin Ympäristötiedon foorumin järjestämille aamukahveille 9.9.2014 Helsingissä otsikolla ”Kaupankäyntiä luontoarvoilla – voidaanko luontoarvopankeilla hidastaa luonnon monimuotoisuuden vähentämistä?”. Nesslingin säätiön rahoittama väitöskirjan jälkeinen tutkimusprojektini käsittelee luontoarvojen kompensointia Suomessa, minkä vuoksi kiskaisin itseni hereille aamuseitsemän pendoliinoon Tampereelta Helsinkiin.

Tilaisuuden anti oli moninainen. Luontoarvojen kompensointi on Suomessa uudenlainen luonnonsuojelun keino, ja luontoarvopankit yksi kompensoinnin muoto. Suomeksi julkaistavat selvitykset luovat myös tarpeellisia suomenkielisiä nimityksiä näille uusille keinoille. Luontoarvojen kompensointi voi olla englanniksi ecological compensation tai biodiversity offsetting. Luontoarvopankki puolestaan tulee termeistä habitat banking tai conservation banking. Näitä suojelumuotoja onkin käytössä maailmalla, mm. muualla Euroopassa, USA:ssa ja Australiassa. Lyhyesti sanottuna ajatuksena on luoda luontoarvoille markkinoita niin että luontoarvoja (esimerkiksi kosteikkoja tai suhteellisen helposti perustettavia, ennallistettavia tai hoidettavia uhanalaisten lajien elinympäristöjä, engl. credits) myydään tahoille, jotka toiminnallaan vahingoittavat näitä luontoarvoja. Luontoarvoilla olisi siis ostajia ja myyjiä.

Luontoarvopankkitoiminnasta kannattaa lukea lisää tilaisuudessa julkistetusta selvityksestä. Tutkijana minua kuitenkin kummastuttaa valtion valitsema toimintalinja. Yleensä luonnonsuojelussa ja erityisesti kompensaatiokäytännöissä tärkeänä pidetään ns. läheisyysperiaatetta. Periaate tarkoittaa sitä että luontoarvoja pyritään suojelemaan mahdollisimman lähellä paikkaa, jossa haitta on tapahtunut, mm. siksi että suojeltavat lajit pystyisivät helpommin siirtymään (ja ne olisi helpompi aktiivisesti siirtää) lähellä olevaan uuteen tai esimerkiksi ennallistettuun elinympäristöön. Suomessa kompensaatiotoiminta on aivan alkutekijöissään, ja siihen nähden onkin kummallista, että valtio ei ole lähtenyt ohjeistamaan hankekohtaista kompensaatiota (jossa tutkitaan nimenomaan haittojen korvaamista lähellä haittaa aiheuttavaa hanketta), vaan selvitystyössä on lähdetty liikkeelle monimutkaisen ja raskaan luontoarvopankin kautta.

Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs

Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs

Tilaisuudessa pitikin kommenttipuheenvuoron Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs. Betoni- ja kivirakentamiseen erikoistuneen yrityksen edustaja piti hankekohtaista luontoarvojen korvaamista ensisijaisena, koska luontoarvopankki haiskahtaa viherpesulta – maksamalla pankille luontoarvojen korvaaminen siirtyy jonkun toisen vastuulle, sen sijaan että korvaamista mietittäisiin hankkeen sisäisenä toimintana. Ruduksella on muutenkin mielenkiintoisia ajatuksia yrityksen roolista luonnonsuojelussa. Kivekäs toivoi, että Suomessa käynnistettäisiin pikaisesti useampia erilaisia kompensaation pilottihankkeita jotta saataisiin käytännön kokemuksia ja ohjeita eri lajeille ja luontotyypeille. Tälle olisi minunkin nähdäkseni tarvetta. Luontoarvojen kompensointi, luominen ja ennallistaminen on aina tapauskohtaista ja puuttellisen tiedon vuoksi tällä hetkellä väistämättä kokeilevaa toimintaa. Voisiko käynnistää kymmenen pilottihanketta raskaan pankkitoiminnan kehittelyn sijaan?

Osallistuvaa budjetointia Puolan ja Tesoman tapaan

Tässä blogissa kerrottiin kesällä Tampereen Tesoman lähiön maastokävelystä, jossa osuuskuntamme jäseniä oli mukana. Kävely oli osa Tampereen kaupungin OmaTesoma-hanketta, jossa kokeillaan osallistuvaa budjetointia asukaslähtöisen kaupunkisuunnittelun menetelmänä Tesomajärven puiston kehittämisessä. Osallistuva budjetointi on alun perin Brasiliassa syntynyt osallistumisen muoto, jossa asukkaille annetaan valtaa päättää kaupungin rahojen käytöstä. Tampereen yliopisto on mukana Tesomalla kehittämässä ja arvioimassa menetelmän soveltuvuutta Tampereelle yhdessä kaupungin kanssa.

Tutkimushankkeen yhtenä osana kartoitetaan osallistuvan budjetoinnin kansainvälisiä kokemuksia. Ensiksi tutustuttiin Puolan tilanteeseen Varsovassa, Lublinissa ja Lodzissa. Menetelmää toteutetaan Puolassa arviolta noin sadalla paikkakunnalla. Se vaikuttaa juurtuneen suhteellisen tiiviisti kunnallishallinnon toimintaan, mistä kertoo jo menetelmän avulla saatavien asukasehdotusten runsas määrä: niitä tulee satoja. Ehdotukset käsittelevät niin katujen kunnostusta, ilmaisten wifi-alueiden rakentamista puistoihin kuin erilaisten urheilu- ja kulttuuritapahtumien järjestämistä.

Puolassa osallistuvaa budjetointia toteutetaan laajasti kaupunkien tasolla, osana koko kaupungin kehittämistä. Esimerkiksi Lodzissa ja Lublinissa asukkaat voivat esittää koko kaupunkia koskevia ehdotuksia osallistuvan budjetoinnin kohteiksi. Ehdotukset karsitaan viranhaltijavetoisesti ja asukkaat äänestävät ehdotuksista täyttämällä lipukkeen äänestyspaikoilla tai äänestämällä verkon kautta.

Puolaan verrattuna Tampereella on lähdetty kokeilemaan osallistuvaa budjetointia aluksi vain yhdellä asuinalueella, ilman valmista mallia. Liikkeelle lähdettiin työpajalla, jossa asukkaat ideoivat ”unelmien Tesomajärveä”. Sen jälkeen ehdotuksia käytiin läpi maastokävelyllä. Päätöspajassa asukkaat ynnäsivät kustannuksia ja laittoivat ehdotukset tärkeysjärjestykseen. Lisäksi asukkaiden näkemyksiä on selvitetty esimerkiksi kyselyllä.

Vaikka osallistumiskulttuurin taustat ovat Suomessa ja Puolassa erilaiset, molemmissa maissa luottamuksen merkitys asukkaiden osallistumisintoon on suuri. Puolan historia on vähentänyt luottamusta instituutioihin ja viranhaltijoihin eikä halu yhteisten asioiden miettimiseen ole itsestäänselvyys. Haasteena on vakuuttaa asukkaat siitä, että osallistuvalla budjetoinnilla halutaan vilpittömästi kuulla asukkaiden näkemyksiä – sen sijaan että menetelmää käytettäisiin poliittisiin pyrkimyksiin vaalien alla. Suomessa kansan usko instituutioihin on perinteisesti ollut suurta, mutta luottamusta paikalliseen osallistumiseen on vähentänyt tulosten puute. Tesomalla osallistuvan budjetoinnin starttipajassa nousi esiin tarve saada osallistumisen seurauksena näkyviin konkreettisia tuloksia.

Kokeilun ensimmäinen vaihe Tesomalla on nyt päättynyt. Kesäkuun päätöspajassa asukkaat asettivat Tesomajärven kehittämiskohteita tärkeysjärjestykseen. Nyt ehdotuksia työstetään hallinnossa. Osallistuvan budjetoinnin tulokset alkavat näkyä toivon mukaan jo pian Tesomajärven maastossa.

 

Osuuskunnan jäsen Pauliina Lehtonen työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Osallistuva budjetointi asukaslähtöisessä kaupunkisuunnittelussa -hankkeessa.