Uusi luonnonsuojelu?

Julkinen ja tieteellinen keskustelu ns. ”uudesta luonnonsuojelusta” (new conservationism) käy kuumana maailmalla. Koska olemme itse kehittämässä luonnonsuojelun uusia, aktiivisempia keinoja Suomessa, koen että meidän on syytä asemoida itseämme suhteessa tähän keskusteluun. Tämän kansainvälisen tieteellis-poliittisen keskustelun läpikäyminen ja ymmärtäminen vaatisi tietenkin paljon enemmän lukemista ja analyysiä kuin mitä olen ehtinyt tehdä, mutta Scientific Americanin artikkelin perusteella vaikuttaisi siltä että vasta muotoutumassa olevalla ”uuden luonnonsuojelun” kentältä löytyy monenlaisia ajatussuuntia. Yksi haara näyttäisi tähtäävän luonnon maksimaaliseen hyödyntämiseen.

Oma näkemyksemme on, että ”uuden luonnonsuojelun” tulisi huomioida ihmisen kytkeytyneisyys monimuotoiseen luontoon ja riippuvaisuus siitä. Vanhat luonnonsuojelun keinot (kuten aluesuojelu) eivät ilmastonmuutoksen ja kasvavan ihmisvaikutuksen leimaamassa tulevaisuudessa yksinään riitä. Haluamme olla mukana monimuotoisemman luonnon aktiivisessa kehittämisessä. Monimuotoisempaa luontoa voidaan kehittää ihmisen lähelle, kaupunkeihin, teollisuusalueille, tienpientareille ja niin edelleen. Uudet, aktiivisen suojelun keinot (esimerkiksi uusien elinympäristöjen kehittäminen) vaativat kuitenkin tapaus-, laji- ja luontotyyppikohtaista kehittelyä ja seurantaa. Niitä ei voida käyttää kaikkien lajien ja luontotyyppien kohdalla eikä niillä voida kokonaan korvata ns. aluesuojelua.

Luonnosuojelussa(kin) tehdään jatkuvasti pieniä ja suuria valintoja. Näillä valinnoilla on historiallis-ideologisia juuria ja aiheesta on kirjoitettu lukuisia tutkimuksia, artikkeleja ja kirjoja. Suomeksi aiheesta ovat kirjoittaneet ansiokkaasti mm. ympäristöpolitiikan emeritusprofessori Yrjö Haila ja ympäristöfilosofi Ville Lähde esimerkiksi kirjoissa ”Luonnon politiikka” ja ”Retkeilun rikkaus” – ja osuuskunnan jäsen Eveliina Asikainen väittelee (tämänkin) aiheen tiimoilta 21.11.2014 (ks. tiedote tästä). Ytimessä on ajatus, että me ihmiset eivät ole muusta luonnosta erillisiä, vaan osa sitä.

Viime aikoina on ilmestynyt muutamia mielenkiintoisia englanninkielisiä kirjoja, jotka käsittelevät uusia luonnonsuojelun keinoja tai luonnonsuojelua tällä ihmisen hallitsemalla aikakaudella (jota antroposeeniksikin kutsutaan). On ollut virkistävää lukea rakentavia ajatuksia siitä mikä entisenlaisen luonnonsuojelu vaihtoehto tai sitä täydentävät keinot voisivat olla. Esimerkiksi amerikkalainen Emma Marris on kirjoittanut luonnonsuojelusta villiyden jälkeisessä maailmassa (”Rambunctious garden – conservation in a post-wild world”), brittiläinen George Monbiot on kirjoittanut kirjassaan mm. lähiluonnon villiinnyttämisestä (”Feral. Searching for enchantment on the frontiers of rewilding”). Suosittelen kirjoja lämpimästi, vähintäänkin omien luonto- ja luonnonsuojelukäsitysten ravistelemiseen.

Parempi luonto pankissa kuin kymmenen luontohanketta oksalla?

Voiko luontoa säästää pankkiin? Voidaanko luontoarvoilla käydä kauppaa?

Osallistuin Ympäristötiedon foorumin järjestämille aamukahveille 9.9.2014 Helsingissä otsikolla ”Kaupankäyntiä luontoarvoilla – voidaanko luontoarvopankeilla hidastaa luonnon monimuotoisuuden vähentämistä?”. Nesslingin säätiön rahoittama väitöskirjan jälkeinen tutkimusprojektini käsittelee luontoarvojen kompensointia Suomessa, minkä vuoksi kiskaisin itseni hereille aamuseitsemän pendoliinoon Tampereelta Helsinkiin.

Tilaisuuden anti oli moninainen. Luontoarvojen kompensointi on Suomessa uudenlainen luonnonsuojelun keino, ja luontoarvopankit yksi kompensoinnin muoto. Suomeksi julkaistavat selvitykset luovat myös tarpeellisia suomenkielisiä nimityksiä näille uusille keinoille. Luontoarvojen kompensointi voi olla englanniksi ecological compensation tai biodiversity offsetting. Luontoarvopankki puolestaan tulee termeistä habitat banking tai conservation banking. Näitä suojelumuotoja onkin käytössä maailmalla, mm. muualla Euroopassa, USA:ssa ja Australiassa. Lyhyesti sanottuna ajatuksena on luoda luontoarvoille markkinoita niin että luontoarvoja (esimerkiksi kosteikkoja tai suhteellisen helposti perustettavia, ennallistettavia tai hoidettavia uhanalaisten lajien elinympäristöjä, engl. credits) myydään tahoille, jotka toiminnallaan vahingoittavat näitä luontoarvoja. Luontoarvoilla olisi siis ostajia ja myyjiä.

Luontoarvopankkitoiminnasta kannattaa lukea lisää tilaisuudessa julkistetusta selvityksestä. Tutkijana minua kuitenkin kummastuttaa valtion valitsema toimintalinja. Yleensä luonnonsuojelussa ja erityisesti kompensaatiokäytännöissä tärkeänä pidetään ns. läheisyysperiaatetta. Periaate tarkoittaa sitä että luontoarvoja pyritään suojelemaan mahdollisimman lähellä paikkaa, jossa haitta on tapahtunut, mm. siksi että suojeltavat lajit pystyisivät helpommin siirtymään (ja ne olisi helpompi aktiivisesti siirtää) lähellä olevaan uuteen tai esimerkiksi ennallistettuun elinympäristöön. Suomessa kompensaatiotoiminta on aivan alkutekijöissään, ja siihen nähden onkin kummallista, että valtio ei ole lähtenyt ohjeistamaan hankekohtaista kompensaatiota (jossa tutkitaan nimenomaan haittojen korvaamista lähellä haittaa aiheuttavaa hanketta), vaan selvitystyössä on lähdetty liikkeelle monimutkaisen ja raskaan luontoarvopankin kautta.

Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs

Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs

Tilaisuudessa pitikin kommenttipuheenvuoron Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs. Betoni- ja kivirakentamiseen erikoistuneen yrityksen edustaja piti hankekohtaista luontoarvojen korvaamista ensisijaisena, koska luontoarvopankki haiskahtaa viherpesulta – maksamalla pankille luontoarvojen korvaaminen siirtyy jonkun toisen vastuulle, sen sijaan että korvaamista mietittäisiin hankkeen sisäisenä toimintana. Ruduksella on muutenkin mielenkiintoisia ajatuksia yrityksen roolista luonnonsuojelussa. Kivekäs toivoi, että Suomessa käynnistettäisiin pikaisesti useampia erilaisia kompensaation pilottihankkeita jotta saataisiin käytännön kokemuksia ja ohjeita eri lajeille ja luontotyypeille. Tälle olisi minunkin nähdäkseni tarvetta. Luontoarvojen kompensointi, luominen ja ennallistaminen on aina tapauskohtaista ja puuttellisen tiedon vuoksi tällä hetkellä väistämättä kokeilevaa toimintaa. Voisiko käynnistää kymmenen pilottihanketta raskaan pankkitoiminnan kehittelyn sijaan?

Osallistuvaa budjetointia Puolan ja Tesoman tapaan

Tässä blogissa kerrottiin kesällä Tampereen Tesoman lähiön maastokävelystä, jossa osuuskuntamme jäseniä oli mukana. Kävely oli osa Tampereen kaupungin OmaTesoma-hanketta, jossa kokeillaan osallistuvaa budjetointia asukaslähtöisen kaupunkisuunnittelun menetelmänä Tesomajärven puiston kehittämisessä. Osallistuva budjetointi on alun perin Brasiliassa syntynyt osallistumisen muoto, jossa asukkaille annetaan valtaa päättää kaupungin rahojen käytöstä. Tampereen yliopisto on mukana Tesomalla kehittämässä ja arvioimassa menetelmän soveltuvuutta Tampereelle yhdessä kaupungin kanssa.

Tutkimushankkeen yhtenä osana kartoitetaan osallistuvan budjetoinnin kansainvälisiä kokemuksia. Ensiksi tutustuttiin Puolan tilanteeseen Varsovassa, Lublinissa ja Lodzissa. Menetelmää toteutetaan Puolassa arviolta noin sadalla paikkakunnalla. Se vaikuttaa juurtuneen suhteellisen tiiviisti kunnallishallinnon toimintaan, mistä kertoo jo menetelmän avulla saatavien asukasehdotusten runsas määrä: niitä tulee satoja. Ehdotukset käsittelevät niin katujen kunnostusta, ilmaisten wifi-alueiden rakentamista puistoihin kuin erilaisten urheilu- ja kulttuuritapahtumien järjestämistä.

Puolassa osallistuvaa budjetointia toteutetaan laajasti kaupunkien tasolla, osana koko kaupungin kehittämistä. Esimerkiksi Lodzissa ja Lublinissa asukkaat voivat esittää koko kaupunkia koskevia ehdotuksia osallistuvan budjetoinnin kohteiksi. Ehdotukset karsitaan viranhaltijavetoisesti ja asukkaat äänestävät ehdotuksista täyttämällä lipukkeen äänestyspaikoilla tai äänestämällä verkon kautta.

Puolaan verrattuna Tampereella on lähdetty kokeilemaan osallistuvaa budjetointia aluksi vain yhdellä asuinalueella, ilman valmista mallia. Liikkeelle lähdettiin työpajalla, jossa asukkaat ideoivat ”unelmien Tesomajärveä”. Sen jälkeen ehdotuksia käytiin läpi maastokävelyllä. Päätöspajassa asukkaat ynnäsivät kustannuksia ja laittoivat ehdotukset tärkeysjärjestykseen. Lisäksi asukkaiden näkemyksiä on selvitetty esimerkiksi kyselyllä.

Vaikka osallistumiskulttuurin taustat ovat Suomessa ja Puolassa erilaiset, molemmissa maissa luottamuksen merkitys asukkaiden osallistumisintoon on suuri. Puolan historia on vähentänyt luottamusta instituutioihin ja viranhaltijoihin eikä halu yhteisten asioiden miettimiseen ole itsestäänselvyys. Haasteena on vakuuttaa asukkaat siitä, että osallistuvalla budjetoinnilla halutaan vilpittömästi kuulla asukkaiden näkemyksiä – sen sijaan että menetelmää käytettäisiin poliittisiin pyrkimyksiin vaalien alla. Suomessa kansan usko instituutioihin on perinteisesti ollut suurta, mutta luottamusta paikalliseen osallistumiseen on vähentänyt tulosten puute. Tesomalla osallistuvan budjetoinnin starttipajassa nousi esiin tarve saada osallistumisen seurauksena näkyviin konkreettisia tuloksia.

Kokeilun ensimmäinen vaihe Tesomalla on nyt päättynyt. Kesäkuun päätöspajassa asukkaat asettivat Tesomajärven kehittämiskohteita tärkeysjärjestykseen. Nyt ehdotuksia työstetään hallinnossa. Osallistuvan budjetoinnin tulokset alkavat näkyä toivon mukaan jo pian Tesomajärven maastossa.

 

Osuuskunnan jäsen Pauliina Lehtonen työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Osallistuva budjetointi asukaslähtöisessä kaupunkisuunnittelussa -hankkeessa.

 

 

Tapaus Tesomajärvellä

Viileä toukokuun lopun iltapäivä. Kierrän Ninan kanssa ympäri Tesomajärveä. Tarkistamme puihin kiinnitettyjä rastimerkintöjä ja teemme havaintoja maastossa. On pari tuntia aikaa OmaTesoma –hankkeeseen liittyvän asukaskävelyn ja –keskustelun ja samalla ensimmäisen Tapauksen osallistamiskonsulttikeikan alkuun. Meitä molempia jännittää.

Oma Tesoma -hankkeessa osallistetaan asukkaita lähiympäristön suunnitteluun ja budjetointiin. Hanketta tehdään pääasiassa Tampereen kaupungin työnä, mutta asukastilaisuuksien järjestämisessä on käytetty myös konsultteja. Asukaskävelyn aineistona oli aiemmissa tilaisuuksissa tuotettuja asukkaiden ideoita Tesomajärven ympäristön kehittämiseksi sekä virkamiesten arvioita niiden toteuttamiskelpoisuudesta.

Tilaisuuden tarkoituksena on saada asukkaat priorisoimaan erilaisia toimenpiteitä sekä käydä keskustelua erilaisista päätöksenteon rajoitteista, joita virkamiehillä on. Tapauksen tehtävänä on toimia siltana asukkaiden ja virkamiesten välillä sekä auttaa jäsentämään aiempia ideoita niiden jatkokehittelykelpoisuuden mukaan.

Tesomalaiset osoittautuivat hyvin innokkaiksi kehittämään asuinaluettaan. Tähänkin tapahtumaan osallistui viileästä säästä huolimatta lähes 20 asukasta, ja maastokävelyn jälkeen osallistujien papereista fläpeille siirretyt kommentit peittivät lopulta suuren osan uimahallin kokoustilan seinistä ja ikkunoista.

Rastilla

Asukkaiden ja virkamiesten keskutteluttamisen, kysymysten, ihmettelyn, toistamisen ja erilaisten esimerkkien kertomisen avulla saimme täsmennettyä ehdotuksia sekä löydettyä asukkaille tärkeimmät hankkeet, jotka osoittautuivat varsin kohtuullisiksi.

OmaTesoma -hanke on hyvä esimerkki siitä, miten kaupungit voivat käyttää  ulkopuolista ammattitaitoa käyttää osallistamis- ja päätöksentekoprosesseissa. Tällä kertaa sitä tarvittiin siirtymiseen ideoinnista priorisointiin.

Kesäkuun alussa istumme Ninan kanssa lounaalla Keskustelemme Tesomajärvestä ja kokemuksistamme. Olemme innostuneita ja tunnemme onnistumisen iloa. Saimme tutustua  hienoon puistometsään. Tapasimme  kotiseudustaan huolehtivia asukkaita ja kaupungin toimijoita, jotka haluavat kehittää aluetta yhteistyössä asukkaiden kanssa. Ja parasta tietystysti oli, että onnistuimme edistämään yhteisymmärryksen rakentamista. Lisää tätä, kiitos!

Lahopuita Tesomajärvellä

Uudet luonnonsuojelukeinot – ruohonjuuritasolla

Alkuviikon Helsingin sanomista osui silmiin mielenkiintoinen kirjoitus. Suomen ympäristökeskuksen erikoissuunnittelija Olli Ojala kirjoitti vieraskynäkirjoituksessa että Biodiversiteetin suojelu vaatii uusia välineitä. Oma post doc -tutkimushankkeeni aiheena on yksi tällainen uusi väline eli luontoarvojen kompensointi. Ojala lähestyy asiaa kuitenkin eri suunnasta: ”EU:n biodiversiteettistrategia vaatii” ja ”Suomella olisi erinomaiset hallinnolliset ja tiedolliset edellytykset”. Näkökulma on siis ylhäältä alaspäin, olisi toteutettava EU:n strategiaa, mihin Suomessa olisi hyvät edellytykset. Oma näkökulmani on sen sijaan paikallisen ruohonjuuritason mahdollisuuksissa.

Kirjoitin lyhyen mielipidekirjoituksen vastineeksi ja se julkaistiin 29.5.2014. Avaan tässä aihetta hiukan enemmän. Itse olen törmännyt uusiin luonnonsuojelukeinoihin kun väitöskirjatutkimuksessani tuli tarpeelliseksi miettiä perinteisten luonnonsuojeluratkaisujen, kuten aluesuojelun, rinnalle joustavampia paikallisia ratkaisuja – suojelutuloksista tinkimättä. Nykyinen liito-oravan suojelemisen tapa (pienet, tiukasti suojellut laikut) ei hyödytä kovin paljon liito-oravaa eikä ole siis kustannustehokasta, ja se aiheuttaa myös ongelmia maankäytön suunnittelussa. Toisenlaisia suojelukeinoja kehiteltiinkin Tampereen kaupunkiseudun yhteistyöhankkeissa, ja keinoja mietiskeltiin myös ulkomaisten esimerkkien, kuten luontoarvojen kompensaation ja luontoarvopankkien valossa. Samantyyppisiä ongelmia esiintyy luonnonsuojelun kentällä yleisemminkin – suojelu keskittyy liian usein kartoitushetkellä havaittujen luontoarvojen säilyttämiseen eikä luontoarvojen lisäämiseen pidemmällä tähtäimellä. Yksi mieleeni jäänyt ajatus eräästä amerikkalaisesta tieteellisestä artikkelista oli se, että liian usein suojelujärjestelmä kannustaa maanomistajia vähentämään luontoarvoja metsissään (suojelupäätösten pelossa) – parempi olisi jos lainsäädäntö kannustaisi lisäämään luontoarvoja.

Joustavat keinot ovat kuitenkin erilaisia kuin ylhäältä alaspäin tapahtuva, koko valtakunnassa samalla tavalla toteutettava suojelu. Kuten minkä tahansa uuden kohdalla, kokeilussa täytyy edetä varovasti ja pyrkiä jatkuvasti oppimaan kokemuksista. Oppimisessa ja paikallisessa soveltamisessa tarvitaan luonnontieteellisen asiantuntemuksen lisäksi laajaa paikallista asiantuntemusta ja sitoutumista, jotta sekä suojelun että esimerkiksi maankäytön tavoitteisiin päästään ja jotta paikalliset ja tapauskohtaiset ominaispiirteet pystytään paremmin huomioimaan.

Valokuvassa on lahopuita Tampereen Tesomajärveä ympäröivässä, asukkaiden paljon käyttämässä metsässä, entisellä lentopallokentällä (kuvattu 5/2014).

Tapaus julkisuudessa

Tutkimusosuuskuntamme perustaminen on herättänyt mukavan paljon mediamielenkiintoa. Tutkimusosuuskunta Tapauksesta tehtyjä lehti-, radio- ja tv-juttuja on linkattu osuuskunnan FB-sivuille. Kerätäänpä ne talteen myös tähän blogiin.

Kunnallisalan kehittämissäätiö on rahoittanut useamman tutkimusosuuskunnan jäsenen väitöstutkimuksia. Säätiön lehden, Polemiikin, numerossa 1/2014 julkaistiinkin Pauliinan haastattelu ”Tapaus kerrassaan: Tutkijat perustivat osuuskunnan”. Samoihin aikoihin säätiö uutisoi sivuillaan ”superperjantaista” kun kaksi säätiön rahoittamaa tutkijaa väitteli historiallisesti samalla kellonlyömällä. Toinen näistä oli tutkimusosuuskunnan pj. Nina.

Helmikuussa Tampereen yliopiston oman radion, Radio Moreenin Alakuppila-ohjelmassa Lassi Rikkonen haastatteli osuuskunnan jäseniä Eveliinaa ja Ninaa. Juttelimme siitä miten osuuskunnan alkutaival sujunut ja millaisia mietteitä meillä on asiakkaisiin, markkinointiin ja julkaisutoimintaan liittyen. Podcast on kuunneltavissa täällä.

Tammikuussa Tampereen yliopiston opiskelijalehti Utain haastatteli ja kuvasi Timoa, Jereä ja Ninaa juttuun, jossa kerrottiin osuuskuntien roolista työllistymisessä.

Tammikuussa lähetimme myös ensimmäisen lehdistötiedotteemme, ja se uutisoitiin myös Tampereen yliopiston tutkimusuutisissa.

Aivan tammikuun alussa YLE uutisoi tutkimusosuuskunnastamme ja haastatteli Jarkkoa ja Ninaa. Aiheesta tehtiin myös TV-juttu Ylen Hämeen alueuutisiin.

15.11.2013 Almamedian sanomalehdissä julkaistiin juttu Ninan väitöskirjasta. Jutun yhteydessä oli kainalouutinen osuuskuntamme perustamisesta.

Kaupunkitutkimuksen päivillä

Kaupunkitutkimuksen päivät kokoavat vuosittain yhteen kaupunkia eri tavoin tutkivia ihmisiä, joihin Tapauksen jäsenetkin kuuluvat. Lisäksi tämän vuoden teema, kehollinen kaupunki, toi päivien keskiöön kokemukset ja arkielämän käytännöt – meille tärkeät teemat. Matkasimme siis Nina Nygrenin kanssa esittelemään tutkimuksiamme Tieteiden talolle Helsinkiin.

Omassa esitelmässäni pohdin lähiöiden luonnon muotoutumista rakentamisen ja asukkaiden käyttäytymisen seurauksena sekä luonnon pysyvyyttä ja muuttuvuutta lähiöissä. Rakentaminen ja asukkaiden toiminta muokkaa lähiön luonnosta aivan omanlaistaan uutta luontoa, johon kuuluu muun muassa kuluneita kaupunkimetsiä ja monimuotoista laskettelurinteen kasvillisuutta. Lähiön luonto onkin jatkuvassa muutoksessa, vaikkei asukas sitä huomaa.  Esimerkiksi metsä kasvaa, mutta asukas ei välttämättä huomaa sitä ennen kuin metsäammattilainen on päättänyt metsän tarvitsevan harvennusta. Tämä muutos taas yllättää asukkaan.

Nina taas käsitteli esitelmässään liito-oravien läsnäolon selvittämistä osana maankäytön suunnittelua ja kaupunkimetsien hoitoa. Hän selvittää, miten kartoittajien maastokäynneillä tekemistä havainnoista syntyy merkintöjä lisääntymis- ja levähdyspaikoista ja ymmärrystä liito-oravan liikkumisesta ja ympäristön käytöstä.

Esitelmiemme aiheet risteävät monissa tilanteissa.  Liito-oravareviirit vaikuttavat siihen, mitä alueita osoitetaan virkistyskäyttöön sekä päätöksiin taajamametsien hakkuista. Liito-oravat vaikuttavat siis eri vaiheissa päätöksiin, joilla lähiöluonto muotoutuu. Ja tietysti aktiiviset asukkaat voivat vaikuttaa myös siihen, mitkä liito-oravat tulevat havaituiksi.

Mistä muusta kaupunkitutkimuksen päivillä puhuttiin? Lapsista Pikku Kakkosen puiston suunnittelijoina, parilla eri tavallakin koirista kaupungissa, suunnittelijan kehollisudesta, muuttoliikkeestä, vanhuksista ja hisseistä, Moskovan metrossa elävistä koirista sekä monesta muusta mielenkiintoisesta tavasta jäsentää kaupungin kokemista. Kaikkea mielenkiintoista ei taaskaan päässyt kuulemaan.

[avatar user=”Eveliina Asikainen” size=”thumbnail” /]

Perustamiskokous

Miksi tutkimusosuuskunta?

Tästä alkaa Tutkimusosuuskunta Tapauksen blogi. Blogiin tulee tutkimusosuuskunnan jäsenten kirjoituksia tutkimustuloksista, uusista avauksista, näkökulmista ja kiinnostavista yhteiskunnallisista kysymyksistä.

Ensimmäisessä blogikirjoituksessa avaan syitä siihen miksi perustimme Suomen ensimmäisen tutkimusosuuskunnan marraskuussa 2013. Kahdeksan jäsenen joukossa on tietenkin useita, henkilökohtaisempiakin syitä perustamiselle, mutta Tutkimusosuuskunta Tapauksen perustaminen kiteytyy seuraaviin kolmeen syyhyn:

Vuorovaikutus

Haluamme vahvistaa tutkimusmaailman ja muun yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta. Joskus akateemisen tutkimuksen maailmassa vaikuttaa siltä, että yhteiskuntatieteen perimmäinen tarkoitus on opettaa yhteiskuntatiedettä seuraavalle opiskelijasukupolvelle. Usein ajatellaan, että tieteen tulisi pitää näpit irti tutkimuskohteistaan, silloin tällöin voi käydä aineistoa hakemassa, ja toivotaan, että joku käytännön soveltaja lukisi tieteellisiä tutkimustuloksia julkaisuista.

Toivomme näkevämme tutkimustuloksiamme hyödynnettävän käytännössä, mutta tiedämme, etteivät tutkimustulokset yleensä hyppää väitöskirjoista, loppuraporteista ja tieteellisistä artikkeleista suoraan käytäntöön. Niinpä päätimme olla aktiivisesti mukana tutkimustulosten ja –ideoiden käytäntöön soveltamisessa. Meitä kiinnostaa myös ajatushautomomainen toiminta, jonka avulla voimme saada kuuluviin uusia, tutkimustuloksista kumpuavia näkökulmia. Haluamme tehdä yhteiskuntatiedettä, jota voi soveltaa yhteiskunnassa.

Tiiviistä yhteyksistä ns. ”ympäröivään yhteiskuntaan” (kuten yliopistolakijargonissa asia ilmaistaan – samaa yhteiskuntaahan tässä kuitenkin ollaan) on hyötyä myös akateemisessa tutkimuksessa. Haluamme pysyä ajan hermolla, tehdä vaikuttavaa tutkimusta ja saada uusia näkökulmia tutkimukseemme.

Yhdessä tekeminen

Tätä nykyä yliopistomaailman kilpailussa korostuvat henkilökohtaiset ansiot ja tutkimusrahoituksesta kilpaileminen jopa lähimpiä tutkijatovereita vastaan. Koemme, että tutkimusosuuskunta tarjoaa meille mahdollisuuden jakaa parhaita käytäntöjä, saada toinen toisistamme vertaistukea ja foorumin jolla keskustella ja ideoida luottamuksellisesti yhdessä.

Työllistyminen

Yhteiskuntatieteen alan tutkijoiden, edes tohtoreiden, työnäkymät eivät ole kovin ruusuiset. Tarjolla on lähinnä kilpailtuja pätkätöitä. Tutkimusosuuskuntamme täydentää työllisyysnäkymiämme siten että pystymme ottamaan vastaan laajempia projekteja joustavammin kuin yksittäisinä työntekijöinä, tai pienempiä projekteja kuin nykyään yliopiston kautta pystyy. Pystymme hankkimaan myös ei-akateemista rahoitusta.

Siksi tutkimusosuuskunta!