Luontoarvojen kompensointi?

Ekologinen kompensaatio, tai luontoarvojen kompensointi vaikuttaa varteenotettavalta ajatukselta erilaisiin suunnittelun umpikujatilanteisiin, ja kuitenkin siihen suhtaudutaan usein varsin vihamielisestikin. Tämä ajatus jäi häiritsemään väitöskirjatutkimukseni myötä, ja sainkin kahden vuoden post doc-tutkimusrahoituksen (2014-2015) Maj ja Tor Nesslingin säätiöltä tutkiakseni aihetta. Ekologinen kompensaatio on näiden kahden vuoden aikana jatkuvasti enemmän pinnalla, mutta se on vielä outo ja uusi asia Suomessa.

Outous ja uutuus aiheuttaa tietysti omalta osaltaan aina epäilyksiä, mutta kompensaatiokäsitteen allekin mahtuu monenlaista. Luontoarvojen kompensointi tarkoittaa suunnitelmallista prosessia, jossa korvataan tarkasteltavana olevan hankkeen aiheuttamia paikallisia luontoarvojen ja luonnon monimuotoisuuden heikentymistä tai häviämistä. Maailmalla tällaisia käytäntöjä on jo käytössä, mutta niiden sisällä on paljon vaihtelua, ja vuosien varrella käsitteestä on käytetty erilaisia englanninkielisiä nimityksiä (ecological compensation, biodiversity offsetting, environmental compensation). Suomenkielinenkään nimitys ei ole vielä vakiintunut: ekologinen kompensaatio, luontokompensaatio vai luontoarvojen kompensointi, vai kenties korvaaminen?

Tästä häilyväisyydestä johtuen tein aiheesta kirjallisuusanalyysin Yhdyskuntasuunnittelu-lehteen. Analyysiä tehdessä minulle selvisikin, että ekologisia tutkimuksia joissa kompensaation todetaan selkeästi toimineen, ei juurikaan ole. Toisaalta huomasin, että näissä tutkimuksissa luonto on tiivistetty numeroiksi ja laskutoimituksiksi. Tällaista luonnon numeraalistamista pidetään usein periaatteellisista syistä ongelmallisena, mutta siihen liittyy myös paljon epävarmuuksia. Suurin ongelma mielestäni kuitenkin on, että luonnon ja ihmisen suhde pelkistyy tällaisessa ajattelussa nollasummapeliksi: ihminen tuhoaa, ekologi laskee paljonko tuhoa tulee, paljonko pitäisi kompensoida ja miten se on onnistunut.

Ihmisen ja luonnon suhde on kuitenkin paljon monimutkaisempi. Eri ihmistoimijat arvottavat eri lajeja eri tilanteissa eri tavoin. Ihmisen muuttamiin elinympäristöihin voi syntyä ajan kanssa uusia elinympäristöjä joita ei kuitenkaan yleensä oteta huomioon kompensaatiolaskelmissa. Arvostamme esimerkiksi maaseutuelinympäristöjä, vaikka ne ovat ihmisen luomia.

Kaikesta huolimatta uskon, että kompensaatio voi sopia joihinkin tilanteisiin ja joillekin lajeille ja elinympäristöille – mutta sen ratkaiseminen on tapauskohtainen kysymys. Tapauksesta kiinnostuneilla toimijoilla täytyy olla mahdollisuuksia yhdessä määritellä mikä on tärkeää ja mikä ei. Yleisluonteiset kompensaatiojärjestelmät tulevat aiheuttamaan paikallisia konflikteja, jollei paikalliseen yhteistyöhön varauduta.

Kuiva radanvarren niitty, Tampere

Rikasta luontoa!

Voisiko luonnon monimuotoisuutta lisätä helpoilla ja edullisilla keinoilla? Siihen pyrkii vastaamaan Nesslingin säätiön rahoittama koulutushankkeemme.

Luonnon monimuotoisuudesta kertovaa tutkimusta ja uutisointia seuratessa on helppoa vaipua masennukseen: kuudes sukupuuttoaalto on jo käsillä. Kaupungistuminen lisääntyy ja kaupungit nielevät ympäröivää maaseutua ja luontoa. Toisaalta kaupunkien ulkopuolellakaan ei mene vahvasti: maatalous ja metsätalous tehostuvat ja biodiversiteetti köyhtyy. Luonnonvarojen käyttö kiihtyy ja ilmastonmuutos uhkaa.

Hanke lähtee kuitenkin liikkelle toivosta. Missä sitä näemme?

Ensinnäkin luonnon monimuotoisuutta on monenlaista: osa siitä viihtyy parhaiten mahdollisimman kaukana ihmisestä ja ihmisen vaikutuksesta (kuten esimerkiksi vanhan metsän lajit tai suuria koskemattomia alueita kaipaavat lajit). Mutta osa viihtyy ihmisen muokkaamissakin elinympäristöissä, kunhan vaan ympäristö tarjoaa sopivia resursseja. Keskitymme hankkeessa tällaisiin lajeihin. Osa vähenemässä olevasta luonnon monimuotoisuudesta on ollut riippuvaista esimerkiksi pienipiirteisestä, vähemmän intensiivisestä maataloudesta joka tuottaa avoimia elinympäristöjä. Tällaisia lajeja ovat monet ketojen ja niittyjen lajit jotka ovat vähentyneet sitä mukaa kuin esimerkiksi laidunnus on vähentynyt. Monet pellot, niityt ja kedot on metsitetty umpeen tai ne ovat metsittyneet itsekseen – niiden avoimina pitäminen vaatii siis ihmisen aktiivista toimintaa. Tämän avointen elinympäristöjen verkoston luominen uudelleen olisi monestakin syystä vaikeaa, vaikka esimerkiksi maisemapeltoja tukemalla niitä pidetäänkin yllä. Maatalouden käytännöt ovat kuitenkin muuttuneet täysin sekä yksittäisillä tiloilla että esimerkiksi tukijärjestelmän tasolla.

Toinen syy toivoon on se, että kaupungeissa ja taajamissa on runsaasti erilaisia avoimia elinympäristöjä joita pidetään aktiivisesti avoimina eri syistä. Kaupungeissa on myös metsäalueita, joissa ei toteuteta intensiivistä metsätaloutta. Näiden alueiden hoitokäytäntöjen muuttaminen sellaisiksi missä luonnon monimuotoisuus huomioitaisiin paremmin ei vaadi välttämättä ollenkaan lisää taloudellisia resursseja, vaan ajattelutavan ja käytännön hoitotapojen muutoksen.

Kolmanneksi näemme, että omien puutarhojen hoitajilla, taloyhtiöiden pihoista päättävillä sekä kaupunkien viheralueiden suunnittelusta ja hoidosta päättävillä tahoilla on suhteellisen paljon liikkumavaraa esimerkiksi siinä millaisia kasveja valitaan istutettaviksi ja millaisia vesiaiheita ja hulevesialtaita päätetään rakentaa. Näitä päätöksiä ei ole useinkaan totuttu tekemään niin että pölyttäjät, paikalliset kasvikannat ja sammakkoeläimet huomioitaisiin valinnoissa. Tähän saumaan tarjoamme hankkeessa lisätietoa ja pyrimme innostamaan toimijoita toteuttamaan luonnon monimuotoisuutta tuottavia viheralueita.

Hanke yhdistää siis kaupunkien avointen elinympäristöjen mahdollisuudet, lajit jotka voisivat viihtyä tällaisissa paikoissa sekä näistä alueista konkreettisesti päättävien kouluttamisen. Lue hankkeesta lisää rikastaluontoa.fi , seuraa meitä Facebookissa, Instagramissa ja twitterissä (hashtag #rikastaluontoa ).

Betonin unohdetut mahdollisuudet

Osallistuin helmikuussa 2016 Jyväskylässä Viherpäiville. Tapahtuma oli suunnattu yrityisten, kuntien ja yhdistysten asiantuntijoille ja päättäjille, jossa esiteltiin viheralan ajankohtaisia tuotteita ja ajatuksia. Ensimmäisenä päivänä suuntasin neljästä luennosta koostuvaan tilaisuuteen ”Betoni ja kiviainekset osana kiertotaloutta”.

Luennollaan maisema-arkkitehti Pia Kuusiniemi esitteli suuren määrän erilaisia tapoja käyttää ja kierrättää vanhoja betonirakenteita. Kuusiniemi kertoi esitelmässään etenkin ulkomailla toteutetuista ratkaisuista, koska hänen mukaan kierrätysbetonin käyttö on Suomessa vasta lapsen kengissä. Arkkitehti Maritta Koivisto kertoi esitelmässään hyvin laajasti betonin käytön mahdollisuuksista erilaisissa rakenteissa ja pinnoissa. Esittyjen ratkaisujen kirjo oli huimaava aina ultrakevyistä ja kelluvista betoneista monilla erilaisilla tavoilla koristeltuihin betonipintoihin. Lopussa hän näytti kaksi valokuvaa, joissa betonirakenteet olivat jäkälien, levän ja sammalten peittämiä: ”Tämä on ihan katsojan silmissä. Se on ehjä vaikka levät kasvaakin siinä”.

Luentotilaisuuden jälkeen olin harmistunut, että betonin myönteisiä vaikutuksia kasvustoihin ei käsitelty esitelmissä, ja että betonin pintaan ilmestyvät sammalet koettiin epämääräisiksi ja subjektiivisesti koettaviksi seikoiksi, eikä suinkaan yleisesti positiivisiksi ja tavoiteltaviksi asioiksi.

Suomessa käytetään valtavat määrät rahaa betonipintojen puhdistamiseen. Asia pitäisi sen sijaan ajatella siten, että sammalia, leviä ja jäkäliä nimenomaan houkuteltaisiinkin betonipintoihin. Silloin säästettäisiin paitsi rahaa, tuotettaisiin luonnon monimuotoisuudelle uudenlaisia kasvualustoja. Betonirakenteista on jo tunnetusti löydetty uhanalaistakin lajistoa. Luonnon kannalta betonissa on kiinnostavaa sen kalkkivaikutus. Kalkkivaikutteisten elinympäristöjen lajisto on harvinaista. Tarkempia tutkimuksia ja tuotekehittelyä tarvitaan esimerkiksi siitä, millaiseksi betonin koostumus ja pinnat tulisi suunnitella, jotta ne kelpaisivat kasvualustoiksi mahdollisimman hyvin. Entä mitkä lajit sopisivat rakennusten pintoihin parhaiten myös visuaalisesta näkökulmasta.

Olemassa olevia betonirakenteita tutkimalla voisi päästä jäljille siitä, millaiset ratkaisut voisivat toimia suuntaa-antavasti. Sen lisäksi tarvitaan erilaisia systemaattisia tutkimus- ja koejärjestelyitä, joissa eri jäkälä- ja sammallajeja kasvatettaisiin aktiivisesti erilaisilla betonipinnoilla. Joitain kokeiluita on jo käynnissä Suomessa.

Esimerkiksi Vuosaaren täyttömäelle on rakennettu kalkkimaannosta jäljittelevä elinympäristö, jonka kalkkivaikutus on tuotettu kierrätetyn betonimurskeen avulla. Kalkkivaikutukseen perustuvat elinympäristöt ja niiden lajisto ovat Suomessa yleensä harvinaista tai uhanalaista. Erilaisien kierrätysbetonista muodostettujen habitaattien kokeilunarvoisten mahdollisuudet ovat laajat. Ne voisivat olla esimerkiksi erilaisia ruderaattimaisia ketoja tai reheviä ja näyttäviä viherrakenteita. Kalkkimaannoksella viihtyvät monet kiinnostavat lajit, kuten esimerkiksi orkideat eli kämmekät. Niistä luulisi löytyvän myös markkinapotentiaalia.

Tunnettu betonirakenne, jossa sammalet ja jäkälät viihtyvät ovat kattotiilet. Sen sijaan että niidenkin puhdistamiseen käytetään paljon rahaa ja vaivaa, pitäisi sen sijaan kehittää tiilikatto, johon kasvustoja pyrittäisiin päinvastoin houkuttelemaan. Orastavan viherkattobuumin aikaan Suomessa toteutetaan nyt viherkattoja pitkälle samalla tavalla kuin Keski-Euroopassa. Esimerkiksi maksaruohot ovat viherkattojen yleinen lajiryhmä. Kotimaisissa kaltevissa ja helppohoitoisissa sammal- ja jäkäläkatoissa olisi sen sijaan edellytyksiä erikoistua kansainvälisesti.

Japanissa on kehitetty ja tuotteistettu sammalpaneelit, joita käytetään monenlaisissa rakenteissa. Missä viipyvät pohjoisen ulottuvuuden omat jäkäläpaneelit, joiden alusta voisi hyvinkin olla betonista?

Ja koska kaikki kehityksen uusia mahdollisuuksia kartoittavat kirjoitukset nykyään päätyvät pelastamaan koko kansantalouden, totean minäkin, että Suomella olisi hyvin mahdollisuuksia ryhtyä uudenlaisen betonipohjaisen luontorakentamisen airueeksi. Voisikohan Finlandia-talosta perustaa jäkäläseinien käytön kansainvälisesti tunnetun mallikohteen?

Ruduksen kierrätysbetonimurskakorit

Luontorikkaat puistot ja puutarhat -hanke käynnistyy 2016

Luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen puistoissa ja puutarhoissa tähtäävä koulutushankkeemme käynnistyy ensi vuonna. Hanke sai apurahan Maj ja Tor Nesslingin säätiöltä ja aloitimme suunnittelun kokoustamalla porukalla jo tämän vuoden puolella. Hankkeessa koulutamme viheralan ammattilaisia aiheesta biodiversiteetin lisääminen, esimerkiksi miten puutarhoissa voi suosia pölyttäjäystävällisiä kasveja ja miten luodaan sammakkoystävällisiä pienvesiympäristöjä puistoihin. Hankkeessa tehdään myös kuluttajille suunnattua tiedotusta. Somen ja nettisivujen kautta jaettavan sähköisen tiedotuksen lisäksi hankkeen osana julkaistaan korkeatasoinen ja informatiivinen juliste.

Ajatuksena on monimuotoistaa puistojen ja puutarhojen luontoa verrattain helpoilla ja edullisillakin keinoilla. Lieneekö mikään niin kallista viherympäristöä kuin jatkuvaa hoitoa ja leikkausta vaativa lyhyeksi nyrhitty nurmikko? Moneen puistoon ja puutarhaan voisi mahtua paljon lisää monimuotoisuutta. Suomen oloihin sopivaa tietoa pölyttäjäystävällisistä kasveista ja sammakkolampien rakentamisesta ei ole vielä helposti saatavilla, mutta tässä hankkeessa sitä tuotetaan.

Lisäksi ajatuksena on saada monimuotoistamistieto käyttöön mahdollisimman monessa paikassa. Siksi hankkeen kohderyhmänä ovat viheralan ammattilaiset, erityisesti julkisia viheralueita suunnittelevat ja hoitavat tahot sekä puutarhamyymälät. Näillä kohderyhmillä on jo paljon tietoa luonnon monimuotoisuudesta, mutta tiedon lisäksi koulutuksissa paneudutaan erityisesti yhdessä pohtimaan, miten kukin pystyy viherympäristöjä monipuolistamaan omassa työssään ja mitä esteitä ja mahdollisuuksia siihen sisältyy.

WP_20151207_16_19_43_Pro

 

Hanketta meillä on tekemässä mainio tiimi. Tietosisällön tuottajina toimivat Tero Piirainen (hyönteiset), Jarmo Saarikivi (sammakkoeläimet) ja Eveliina Asikainen (urbaani luonto, puutarhat). Taiteilija Julia Prusi tekee meille upean kuvituksen. Koulutuksesta vastaavat Jere Nieminen ja minä. Toimin myös projektipäällikkönä.

Hankkeesta tullaan päivittämään tietoa tänne blogiin, uusille hankkeen nettisivuille sekä sosiaaliseen mediaan. Olkaa kuulolla!