Osallistuvaa budjetointia Puolan ja Tesoman tapaan

Tässä blogissa kerrottiin kesällä Tampereen Tesoman lähiön maastokävelystä, jossa osuuskuntamme jäseniä oli mukana. Kävely oli osa Tampereen kaupungin OmaTesoma-hanketta, jossa kokeillaan osallistuvaa budjetointia asukaslähtöisen kaupunkisuunnittelun menetelmänä Tesomajärven puiston kehittämisessä. Osallistuva budjetointi on alun perin Brasiliassa syntynyt osallistumisen muoto, jossa asukkaille annetaan valtaa päättää kaupungin rahojen käytöstä. Tampereen yliopisto on mukana Tesomalla kehittämässä ja arvioimassa menetelmän soveltuvuutta Tampereelle yhdessä kaupungin kanssa.

Tutkimushankkeen yhtenä osana kartoitetaan osallistuvan budjetoinnin kansainvälisiä kokemuksia. Ensiksi tutustuttiin Puolan tilanteeseen Varsovassa, Lublinissa ja Lodzissa. Menetelmää toteutetaan Puolassa arviolta noin sadalla paikkakunnalla. Se vaikuttaa juurtuneen suhteellisen tiiviisti kunnallishallinnon toimintaan, mistä kertoo jo menetelmän avulla saatavien asukasehdotusten runsas määrä: niitä tulee satoja. Ehdotukset käsittelevät niin katujen kunnostusta, ilmaisten wifi-alueiden rakentamista puistoihin kuin erilaisten urheilu- ja kulttuuritapahtumien järjestämistä.

Puolassa osallistuvaa budjetointia toteutetaan laajasti kaupunkien tasolla, osana koko kaupungin kehittämistä. Esimerkiksi Lodzissa ja Lublinissa asukkaat voivat esittää koko kaupunkia koskevia ehdotuksia osallistuvan budjetoinnin kohteiksi. Ehdotukset karsitaan viranhaltijavetoisesti ja asukkaat äänestävät ehdotuksista täyttämällä lipukkeen äänestyspaikoilla tai äänestämällä verkon kautta.

Puolaan verrattuna Tampereella on lähdetty kokeilemaan osallistuvaa budjetointia aluksi vain yhdellä asuinalueella, ilman valmista mallia. Liikkeelle lähdettiin työpajalla, jossa asukkaat ideoivat ”unelmien Tesomajärveä”. Sen jälkeen ehdotuksia käytiin läpi maastokävelyllä. Päätöspajassa asukkaat ynnäsivät kustannuksia ja laittoivat ehdotukset tärkeysjärjestykseen. Lisäksi asukkaiden näkemyksiä on selvitetty esimerkiksi kyselyllä.

Vaikka osallistumiskulttuurin taustat ovat Suomessa ja Puolassa erilaiset, molemmissa maissa luottamuksen merkitys asukkaiden osallistumisintoon on suuri. Puolan historia on vähentänyt luottamusta instituutioihin ja viranhaltijoihin eikä halu yhteisten asioiden miettimiseen ole itsestäänselvyys. Haasteena on vakuuttaa asukkaat siitä, että osallistuvalla budjetoinnilla halutaan vilpittömästi kuulla asukkaiden näkemyksiä – sen sijaan että menetelmää käytettäisiin poliittisiin pyrkimyksiin vaalien alla. Suomessa kansan usko instituutioihin on perinteisesti ollut suurta, mutta luottamusta paikalliseen osallistumiseen on vähentänyt tulosten puute. Tesomalla osallistuvan budjetoinnin starttipajassa nousi esiin tarve saada osallistumisen seurauksena näkyviin konkreettisia tuloksia.

Kokeilun ensimmäinen vaihe Tesomalla on nyt päättynyt. Kesäkuun päätöspajassa asukkaat asettivat Tesomajärven kehittämiskohteita tärkeysjärjestykseen. Nyt ehdotuksia työstetään hallinnossa. Osallistuvan budjetoinnin tulokset alkavat näkyä toivon mukaan jo pian Tesomajärven maastossa.

 

Osuuskunnan jäsen Pauliina Lehtonen työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Osallistuva budjetointi asukaslähtöisessä kaupunkisuunnittelussa -hankkeessa.

 

 

Lahopuita Tesomajärvellä

Uudet luonnonsuojelukeinot – ruohonjuuritasolla

Alkuviikon Helsingin sanomista osui silmiin mielenkiintoinen kirjoitus. Suomen ympäristökeskuksen erikoissuunnittelija Olli Ojala kirjoitti vieraskynäkirjoituksessa että Biodiversiteetin suojelu vaatii uusia välineitä. Oma post doc -tutkimushankkeeni aiheena on yksi tällainen uusi väline eli luontoarvojen kompensointi. Ojala lähestyy asiaa kuitenkin eri suunnasta: ”EU:n biodiversiteettistrategia vaatii” ja ”Suomella olisi erinomaiset hallinnolliset ja tiedolliset edellytykset”. Näkökulma on siis ylhäältä alaspäin, olisi toteutettava EU:n strategiaa, mihin Suomessa olisi hyvät edellytykset. Oma näkökulmani on sen sijaan paikallisen ruohonjuuritason mahdollisuuksissa.

Kirjoitin lyhyen mielipidekirjoituksen vastineeksi ja se julkaistiin 29.5.2014. Avaan tässä aihetta hiukan enemmän. Itse olen törmännyt uusiin luonnonsuojelukeinoihin kun väitöskirjatutkimuksessani tuli tarpeelliseksi miettiä perinteisten luonnonsuojeluratkaisujen, kuten aluesuojelun, rinnalle joustavampia paikallisia ratkaisuja – suojelutuloksista tinkimättä. Nykyinen liito-oravan suojelemisen tapa (pienet, tiukasti suojellut laikut) ei hyödytä kovin paljon liito-oravaa eikä ole siis kustannustehokasta, ja se aiheuttaa myös ongelmia maankäytön suunnittelussa. Toisenlaisia suojelukeinoja kehiteltiinkin Tampereen kaupunkiseudun yhteistyöhankkeissa, ja keinoja mietiskeltiin myös ulkomaisten esimerkkien, kuten luontoarvojen kompensaation ja luontoarvopankkien valossa. Samantyyppisiä ongelmia esiintyy luonnonsuojelun kentällä yleisemminkin – suojelu keskittyy liian usein kartoitushetkellä havaittujen luontoarvojen säilyttämiseen eikä luontoarvojen lisäämiseen pidemmällä tähtäimellä. Yksi mieleeni jäänyt ajatus eräästä amerikkalaisesta tieteellisestä artikkelista oli se, että liian usein suojelujärjestelmä kannustaa maanomistajia vähentämään luontoarvoja metsissään (suojelupäätösten pelossa) – parempi olisi jos lainsäädäntö kannustaisi lisäämään luontoarvoja.

Joustavat keinot ovat kuitenkin erilaisia kuin ylhäältä alaspäin tapahtuva, koko valtakunnassa samalla tavalla toteutettava suojelu. Kuten minkä tahansa uuden kohdalla, kokeilussa täytyy edetä varovasti ja pyrkiä jatkuvasti oppimaan kokemuksista. Oppimisessa ja paikallisessa soveltamisessa tarvitaan luonnontieteellisen asiantuntemuksen lisäksi laajaa paikallista asiantuntemusta ja sitoutumista, jotta sekä suojelun että esimerkiksi maankäytön tavoitteisiin päästään ja jotta paikalliset ja tapauskohtaiset ominaispiirteet pystytään paremmin huomioimaan.

Valokuvassa on lahopuita Tampereen Tesomajärveä ympäröivässä, asukkaiden paljon käyttämässä metsässä, entisellä lentopallokentällä (kuvattu 5/2014).