Sammakonkutua

Luonto, epävarmuus ja epäselvyys

Suoseutu Kaustisen ja Kokkolan rajamailla alkaa käydä tutuksi – sammakkolampiprojektimme Keliber Oy:n kanssa jatkuu. Uusia sammakkolammikoita on suunniteltu ja kaivettu, jotta tiukasti suojellut viitasammakot (ja muut vedestä riippuvaiset eliöt) löytäisivät edelleen lisääntymis- ja talvehtimispaikkoja vaikka litiumia alettaisiinkin kaivaa alueella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lammikko 1, toukokuu 2016. Kuva: Nina V. Nygren

Tällaisiin kokeiluihin kuuluu luonnollisesti seuranta: toimivatko lammikot, löytävätkö sammatko niihin? Tämä kevät on toinen kevät kun teemme lammikoilla seurantaa ja tilanne näyttää lupaavalta.

Lammikko 2 kutua Kevät 2016

Lammikko 2, sammakonkutua. Kuva: Nina V. Nygren

Kaikissa kolmessa vanhemmassa, toissatalvena kaivetussa lammikossa oli jo (tavallisen) sammakon kutua ja neljäs, vasta tänä keväänä kaivettu näytti myös lupaavalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lammikko 4, talvella 2016 kaivettu uusi lammikko. Lammikkoa tarkastamassa Jarmo Saarikivi ja Keliber Oy:n Kari Wiikinkoski. Kuva: Nina V. Nygren

Samalla käynti osoitti taas kerran, kuinka haastavaa luontokartoitus onkaan, kuinka luontotieto ja sen hankkiminen on kehollista, luonnon kanssa synkronoituvaa ja väistämättä erilaisten epävarmuuksien kanssa toimimista. Kevät on aina oikukas – viime vuonna saavuimme paikalle kun metsäteiden ojat olivat täynnä kutevia sammakoita, mutta viitasammakon kutu ei ollut vielä alkanut.  Tänä vuonna kevät oli ensin kylmä ja lämpeni sitten hyvin nopeasti. Huomasimme saapuneemme ilmeisesti liian myöhään – rupikonnien kutu oli jo vauhdissa, sammakoiden kutu melko lailla ohi eikä viitasammakoita vieläkään kuultu.

rupikonnien ampleksus

Rupikonnien ampleksus eli paritteluasento jossa koiras ottaa tiukan otteen alla olevasta naaraasta. Kuva: Nina V. Nygren

Asiantuntija voi tunnistaa viitasammakot myös kutupalleroiden perusteella, ja niitä löytyikin kahdesta ojasta. Vuodet eivät ole veljeksiä toisellakaan tavalla – viime vuosi näyttäisi olleen erityisen hyvä sammakkovuosi ja tämä vuosi huonompi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kutupalleroiden tarkastus. Kuva: Nina V. Nygren

Yhtä kaikki, koko päivän kestäneen suolammikoilla rämpimisen, syvien ojien ylittämisen (onkohan kaikkien niiden ojien kaivaminen ollut ihan perusteltua…?) ja korvat höröllään kuuntelemisen tulos oli: ei viitasammakoiden pulputusta. Silti ei ole epäilystäkään siitä, etteikö alkuperäinen alueella tehty viitasammakkoselvitys olisi tehty hyvin ja etteikö alueen suolammilla todella elelisi viitasammakoita – elinympäristö on niille ominaista.

Korvat tarkkana

Korvat tarkkana. Kuva: Nina V. Nygren

Hankkeiden ja maankäytön suunnittelun eteneminen on enenevässä määrin kiinni erilaisten luontokappaleiden suojelun onnistuneesta suunnittelusta. Edellä kuvatunlaiset epävarmuudet kuuluvat väistämättä kaikenlaisiin luontoselvityksiin ja tämän epävarmuuden kanssa on opittava toimimaan.

Luontodirektiivin lajisuojelun ohjeita ollaan parhaillaan päivittämässä, ja liito-orava saikin jo oman ”neuvontamateriaalinsa”. Nyt näyttää siltä, että uusista ohjeista tehdään varsinaisten toimintaohjeiden osalta yleisluontoisia, jolloin niiden tapauskohtainen soveltaminen jää paikalliselle, alueelliselle ja hanketasolle. Tämä voi olla hyväkin asia – liian tarkat ja suppeat ohjeet johtivat huonoihin tuloksiin liito-oravan kohdalla. Toisaalta tämä vaatii jokaiseen hanketapaukseen liittyviltä toimijoilta luontoasiantuntemuksen kehittämistä sekä rohkeutta ja viisautta soveltaa sitä. Selvien ohjeiden puuttuminen ja viranomaisten päättämättömyys voi johtaa myös tilaan, joka tunnetaan tulkitsevan politiikka-analyysin kentällä tutkija Maarten Hajerin lanseeraaman käsitteen avulla: ”institutionaalinen epäselvyys”, ”institutional ambiguity”. Se vallitsee, kun ei oikein tiedetä kenen (viranomaisen) tulisi tehdä päätös, ja minkämuotoinen ja -sisältöinen päätöksen tulisi olla.

Toivottavasti vastuun siirtyminen enemmän paikalliselle ja alueelliselle tasolle tarkoittaisi sitä, että hankkeissa ja maankäytön suunnittelussa pyritään ymmärtämään entistä paremmin myös luontoa, jonka suojelua tarvitsee yhdessä suunnitella. Tässä työssä ovat suurena apuna maastotöitä tekevät luontoasiantuntijat. Toivottavasti heilläkin riittää kärsivällisyyttä opetella yhdessä muun luonnon ja muiden ihmistoimijoiden kanssa miten luomme yhteistä maailmaa jossa olisi tilaa kaikille meille erilaisille luontokappaleille.

Kangasperhonen

Kangasperhonen

Voiko Talvivaarasta oppia jotain?

Talvivaaran kaivos on nykyään lähes synonyymi ympäristökatastrofille. Voisiko tapauksesta kuitenkin oppia jotain?

Nyt kun akateemisen maailman hektisin tutkimusrahoituksen hakujakso alkaa olla ohi, ehdin lukea kauan odottaneen tieteellisen artikkelin Talvivaaran tapauksesta. Heidi Tiainen, Rauno Sairinen ja Tuija Mononen ovat kirjoittaneet vuoden 2014 Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjaan perusteellisen artikkelin siitä miten Talvivaarasta tuli ympäristökonflikti. Näkökulma on nimenomaan yhteiskuntatieteellinen – siinä ei tutkita ympäristökatastrofin teknisiä syitä vaan tarkastellaan lehtijuttujen ja muun kirjallisen materiaalin kautta sitä miten hehkutettu ja palkintoja saanut kaivoshanke kriisiytyi.

Artikkelin pohjalta minulle kehkeytyi ajatuksia siitä mitä tapauksesta voidaan oppia – vaikka uusissa kaivoshankkeissa:

  1. Varovasti sen uuden teknologian kanssa! Kiire kostautuu.
  2. Älä vähättele vaikutuksia ja riskejä. Talvivaara lupasi alkuvaiheessa paikallisille asukkaille ettei vaikutuksia kaivospiirin ulkopuolella esiintyisi. Paikallisten luottamus alkoi rapautua jo ensimmäisten iho-oireiden ja hajujen myötä.
  3. Kuuntele ja keskustele. Vuorovaikutukseen tulee varata aikaa ja resursseja ja se pitää aloittaa niin ajoissa kuin vain mahdollista. Salailu tekee heti huonon vaikutelman.
  4. Hoida hommat hyvin. Menetettyä luottamusta on hyvin vaikea rakentaa uudelleen.
Toinen sammakkolampi kevät 2015

Naurusta innovaatioihin? Luonnonsuojelun vastaanoton vaiheet

Miten luonnonsuojeluvaatimukset näkyvät kaivosyrittäjille? Ovatko luonnonsuojelu ja kaivostoiminta yhteensopivia?

Kävin Jarmo Saarikiven ja Keliber Oy:n edustajien kanssa kesäkuun alussa Kaivosyrittäjien seminaarissa Levillä kertomassa viitasammakkolammista, joita olemme suunnitelleet Kaustisilla. Tutkimusosuuskunnan esitysten teemana oli luonnonsuojelun ja yhteiskunnan toimintojen yhteensovittaminen.

Jarmo Saarikivi kaivosseminaarissa Levillä. Kuva: Kari Wiikinkoski, Keliber Oy.

Samalla sain kaivosalan toimijoiden seminaaripuheita kuunnellessa hyvän yleiskatsauksen kaivosalasta ja eri kaivoshankkeiden vaiheista. Puheista tuli kuunneltua vuorovaikutusta ja luonnonsuojelua koskevat asiat muuta tarkemmin. Vuorovaikutuksesta taidan kirjoittaa toisen blogipostauksen myöhemmin. Seminaarin puhujien kirjosta tosin puuttuivat kokonaan ympäristöviranomaiset sekä kansalaisjärjestöt – tämä puute toivottavasti korjaantuu lokakuisilla kaivosten ympäristöpäivillä Oulussa.

Luonnonsuojeluaiheita tuli puheissa esiin tämän tästä. Kaivosyhtiöiden kuvaus tilanteesta muistuttaa paljon sitä mihin törmäsin väitöskirjatutkimukseni alkuaikoina 2000-luvun alussa kun tarkastelin sitä miten suomalainen maankäytön suunnittelu törmäsi liito-oravien suojeluun.

Nina V. Nygren kaivosseminaarissa Levillä. Kuva: Kari Wiikinkoski, Keliber Oy.

 

Ensireaktio uusiin luonnonsuojeluvaateisiin tuntuu olevan huvittuminen. Ensimmäisten väitöskirjatutkimusvuosieni aikana noin puolet uusista ihmisistä, joille kerroin väitöskirjani aiheesta, purskahtivat spontaaniin nauruun – mukaanlukien Tampereen yliopiston silloinen rehtori jonka tapasin sattumalta junassa. Ei nauru ollut mitenkään pahantahtoista mutta se kertoo yleisistä asenteista – minkään pienen eläimen ei uskota pysäyttävän Tärkeitä Hankkeita, joita on ennenkin saanut suunnitella ja toteuttaa ilman outojen luontokappaleiden huomioonottamista.

Seuraava vaihe on merkittävän hankkeen kaatuminen sen vuoksi, että pienen eläimen suojelusta ei ole huolehdittu. Vaikuttaa siltä, että usein suojelun tiukkuutta testataan tarkoituksella. Näin tapahtui Tampereen yleiskaavan kaaduttua Korkeimmassa hallinto-oikeudessa tiettyjen liito-orava-alueiden osalta vuonna 2002. Kaivosalalla sama vaikuttaisi tapahtuneen Mondo Mineralsin Paltamon kaivoksen kohdalla. Toisin kuin uutisoitiin, talkkikaivoksen ympäristölupa ei niinkään kaatunut viitasammakoihin ja liito-oraviin, vaan piittaamattomuuteen. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston lupapäätöksen (pdf) tekstistä käy ilmi, että näitä tiukasti suojeltuja eläimiä ei edes yritetty ottaa huomioon valmisteluvaiheessa.

Luonnonsuojeluvaatimusten sulatteluun saattaa mennä tovi jos toinenkin, maankäytön suunnittelun kentällä siihen on mennyt useampi vuosi, kaupungista ja kunnasta riippuen. Seuraava vaihe on usein se, että yritetään enemmän tai vähemmän yhteistyössä viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa selvitä suojeluvaateista. Tämä vaihe on mennyt pahasti pieleen liito-oravan kohdalla – virallisissa suojeluohjeissa suojellaan liito-oravan kannalta liian pieniä alueita. Suojeltava luonto eristetään omalle pienelle alueelleen ja muun maankäytön tulee väistää sitä. Tällainen suojelun tapa on ongelma sekä maankäytön suunnittelulle että liito-oravalle monestakin syystä – se esimerkiksi tuottaa yllätyksiä ja epävarmuutta.

Liito-oravan papanoita

Samanlainen väistelevä suojelun tapa sopii vielä huonommin kaivostoimintaan, koska malmi on siellä missä se on, kun taas esimerkiksi kaupunginosan muotoa, kokoa ja paikkaa voi vapaammin suunnitella. Toki kaivosalueellakin on sijoittelussa jonkin verran vaihtoehtoja, mutta suojelu ja kaivostoiminta asettuvat usein voimakkaasti vastakkain joko-tai-kysymyksiksi.

Innovaatiovaihe on seuraava, johon toivottavasti siirrytään kaivostoiminnassakin. Tällä tarkoitan sitä, että pyritään sovittamaan yhteen – muutenkin kuin eristämällä ja väistelemällä – luonnonsuojelua ja muuta maankäyttöä, eli kehittämällä aktiivisia suojelukeinoja. Näin on jo tehty esimerkiksi Espoon maankäytön suunnittelussa, kun Etelä-Espooseen on laadittu kunnianhimoinen ja kaikkien kiittelemä suunnitelma liito-oravien suojelun järjestämisestä. Keliber Oy:n kanssa suunnittelemamme ja toteuttamamme uudet viitasammakkolammet ovat merkki innovaatioista myös kaivostoiminnassa. Rudus Oy:n Lumo-ohjelma näyttää esimerkkiä maa-ainesalalla.

Luonnonsuojelualueitakin tarvitaan, mutta ne eivät riitä. Aktiivisessa suojelussa on paljon vielä hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.

Luonnonsuojelua kaivurilla

Olemme tänä keväänä suunnitelleet kaivosyhtiö Keliber Oy:n ja maanomistajan kanssa uusia viitasammakkolammikoita Kaustisilla. (ks. edellinen blogipostaus täällä). Viitasammakot ovat luontodirektiivillä tiukasti suojeltuja, mutta Suomessa suhteellisen yleisiä sammakkoeläimiä, jotka viihtyvät suolammissa mutta myös ihmisen kaivamissa lammikoissa.

Koska viitasammakoiden suojelu tällä tavalla on vielä uutta Suomessa, tarvitaan projektissa Tutkimusosuuskunnan lainsäädäntöön ja hallintoprosesseihin liittyvää asiantuntemusta. Se ei toki yksinään riitä, sillä uusien sammakkolammikoiden suunnittelussa ja kaivuussa tarvitaan ekologin, maaston tuntevan maanomistajan ja kaivurikuljettajan sekä työn tilaajan tapauskohtaista suunnittelua ja neuvottelua maastossa. Lammikon kokoon ja muotoon vaikuttavat viitasammakon elinympäristövaatimusten lisäksi myös maalaji, kasvillisuus, maastonmuodot ja muut, parhaiten paikan päällä selviävät seikat.

Lammikon suunnittelu

Lammikkoa suunnittelemassa maanomistaja ja kaivurinkuljettaja, kaivosyhtiön ympäristöpäällikkö Kari Wiikinkoski sekä Tutkimusosuuskunnasta Nina V. Nygren ja Jarmo Saarikivi

Kävimme maastokäynnillä sekä suunnittelemassa lammikoita maastossa maaliskuussa että tarkistamassa lammikot niiden valmistumisen jälkeen huhtikuun lopulla. Viitasammakot yleensä kutevat huhti-toukokuun vaihteessa, mutta ajankohtaa ei ole helppoa ennustaa etukäteen. Huhtikuun maastokäyntimme aikana kutemassa olivatkin vasta tavalliset sammakot, jotka kutevat yleensä muutaman päivän aiemmin kuin viitasammakot.

Sammakot kutemassa

Tavallisia sammakoita kutemassa metsätien ojassa

Uusista sammakkolammista yhdellä lammikolla oli havaittavissa jo sammakoiden liikettä. Kyseistä lammikkoa olikin laajennettu paikalla olleesta syvästä ojasta joten sammakot olivat jo löytäneet paikalle. Muilla lammikoilla pitänee odottaa ainakin ensi kevääseen jotta sinne saadaan sammakonkutua. Kaksi lammikoista oli vielä kaivamisen jäljiltä sameita, mutta kiintoaineksen voi odottaa laskevan seuraavien kuukausien kuluessa. Nyt lammikot ovat varsin karun näköisiä, mutta ajan mittaan lampien reunoille leviää kasvillisuutta, ja sammakkoeläinten lisäksi lammikoihin on odotettavissa mm. monenlaista hyönteiselämää. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata millaisia lammikoista kehittyy.

Ensimmäinen lammikko kevät 2015

Ensimmäinen lammikko

Toinen sammakkolampi kevät 2015

Toinen, kirkasvetinen lammikko kivennäismaalla

Kolmas sammakkolampi kevät 2015

Kolmas lammikko.

Yritykset ja luonnon monimuotoisuus?

Voisivatko yritykset parantaa luonnon monimuotoisuuden tilaa? Tälle keväälle osui kolme seminaaria joissa keskusteltiin myös luonnonsuojelun uusista keinoista ja niiden edistämisestä Suomessa. Kävin kuuntelemassa kaikissa kolmessa, miltä tilanne vaikuttaa tällä hetkellä.

Viime viikolla järjestettiin komeasti Säätytalolla (kuvassa) seminaari ekosysteemipalveluiden talousvaikutuksista. Ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan luonnon meille tuottamia palveluita, kuten virkistystä, pölytyspalveluita, mullantuotantoa, jätteiden hajottamista jne. joita kaikkien (ihmis)toimijoiden on syytä pitää yllä ja parantaa. Ekosysteemipalveluiden käsite ei välttämättä ole paras mahdollinen (ks. esim. tämä synteesiartikkeli käsitettä koskevasta kritiikistä), toisaalta se saattaa kuulua sellaiseen käsiteperheeseen joka resonoi joissakin piireissä paremmin kuin ”luonnonsuojelu” tai ”luonnon monimuotoisuus”.

Kyseisen seminaarin perusteella vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä yritykset ovat kenties jopa julkista hallintoa edellä, mitä tulee uudenlaisten luonnonsuojelun keinojen kokeilemiseen. Seminaarin keskustelupaneeliin osallistui mm. FIBS ry.:n edustaja – yritysten yhteiskuntavastuuseen keskittyvä yhdistys on käynnistänyt yritysten monimuotoisuusverkoston ja työ jatkuu edelleen. Rudus Oy on aloittanut aivan uudenlaisen luonnon monimuotoisuusohjelman. Uudet luonnonsuojeluideat, kuten kompensaatio ja elinympäristöjen parantaminen, vaikuttavat ottavan tulta alleen erityisesti yritysten omissa, ruohonjuuritason käytännöissä ja kokeiluissa – mikä on aina parempi kuin että ekosysteemipalvelupuheella kuorrutettaisiin vain yhteiskuntavastuuraportteja.

Toinen seminaari, johon viime viikolla otin osaa, oli ELITE-seminaari jossa esiteltiin elinympäristöjen ennallistamista käsitelleen työryhmätyön tuloksia. Siellä käsiteltiin nimenomaisesti elinympäristöjen tilan parantamista eli luonnonsuojelua, jossa ihmisellä on myös aktiivinen, ei vain passiivinen osa kuten perinteisessä aluesuojelussa. Toisaalta projekti, vaikka se perustuukin eri toimijaryhmien yhteistyöhön, vaikuttaa lähteneen liikkeelle perinteisestä top-down -ajattelutavasta, jossa ylhäältä käsin, laskelmiin ja luonnontieteelliseen tietoon perustuen tehdään kattavia priorisointeja. Tämä lähestymistapa on aiheuttanut luonnonsuojelun toteutuksessa useimmiten närää (klassisena esimerkkinä Natura2000-kiistat), ja tilaisuudessa esittikin esimerkiksi saamelaisten edustaja varsin kriittisiä huomiota projektin vaikutuksista Ylä-Lapin poronhoitoon.

Näillä kahdella lähestymistavalla, eli yritysten omaehtoisella toiminnalla ja valtion johtamalla ennallistamistyöllä, olisi kuitenkin hyviä kohtaamispisteitä. Yrityksillä on selvästi halua panostaa luonnon monimuotoisuuden niiden toiminnan hyväksyttävyyden parantamiseksi, ja Suomessakin alkaa olla kattavampaa tietoa siitä millaista työtä elinympäristöjen parantamiseksi ja myös ekosysteemipalvelujen tukemiseksi olisi tehtävä.

Tätä kohtauspistettä leikkaa myös kolmas seminaari, jossa kävin toissaviikolla. Kolmen suuren kaivostutkimushankkeen Kuopasta kansalle -seminaarissa käytiin läpi viimeaikaista tutkimusta kaivosalan hyväksynnästä ja paikallisesta hallinnasta. Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen viesti kaivoskonflikteista on se vanha tuttu, eli enemmän kommunikaatiota, vuorovaikutusta ja avoimuutta. Vaikutuksia ekosysteemipalveluihin ja luonnon monimuotoisuuteen käsiteltiin yllättävän vähän, ja näissä kahdessa teemassa kaivosalalla kokonaisuutena on vielä kiinniotettavaa suhteessa moniin muihin luontoa muuttaviin toimintoihin Suomessa. Työtä on tosin jo aloitettu.

Viitasammakoita ja litiumia

Mitä tapahtuu kun kaivosyhtiölle selviää, että lupaavan malmiesiintymän päällä olevissa suolammissa on viitasammakoita? Tämä ei ole vitsi, koska kaivosyhtiö Keliber Oy:sta soitettiin meille ja aloitimme mielenkiintoisen uuden hankkeen syksyllä 2014. Itseni ja Jere Niemisen lisäksi hankkeessa on työskennellyt Suomen johtava viitasammakkoasiantuntija, ekologi ja tutkija Jarmo Saarikivi Helsingin yliopistosta. Tämä Tutkimusosuuskunnan ensimmäinen isompi hanke on nyt saatu päätökseen (yhteistyö jatkuu uutena hankkeena) ja raportti (pdf) kirjoitettua. Hankkeeseen on sisältynyt maastokäyntejä, neuvotteluja mm. viranomaisten kanssa ja suojelumahdollisuuksien selvittämistä sekä ekologiselta että hallinnollis-juridiselta kannalta.

Keliber blogiin002Keliber Oy:n ympäristöpäällikkö Kari Wiikinkoski, sekä Tutkimusosuuskunnasta Jarmo Saarikivi ja Nina V. Nygren (kuva: Jere Nieminen)

Viitasammakoita löytyy varsin runsaasti monissa osin Suomea, ja ne viihtyvät mm. suolammilla, mutta myös ihmisen muokkaamissa vesiympäristöissä kuten sopivan muotoisissa metsäautoteiden ojissa ja ojitetuilla soilla. Suomessa viitasammakot eivät ole uhanalaisia, mutta maailmanlaajuisesti sammakkoeläinten väheneminen on vakava uhka ekosysteemipalveluille ja luonnon monimuotoisuudelle, eikä vieläkään tiedetä varmasti mistä väheneminen johtuu. Luultavasti kyse on siitä, että sammakkoeläimet ovat erityisen herkkiä monenlaisille ympäristön muutoksille, joiden vaikutukset kasautuvat haitallisesti.

Keliber blogiin006Syväjärvi (kuva: Jere Nieminen)

Viitasammakot on suojeltu EU-direktiivillä yhtä tiukasti kuin esimerkiksi liito-oravat. Ympäristöön vaikuttavien hankkeiden kohdalla on huomioitava mm. suojellut lajit ja varmistettava ettei niihin kohdistu haitallisia vaikutuksia. Jos suojelua ei hoideta asianmukaisesti, hankkeet saattavat merkittävästi hidastua, ellei jopa pysähtyä (esim. Mondo Mineralsin kaivoshanke Paltamossa, ks. uutinen vuodelta 2013).

Viitasammakoiden suojelussa ei ole syytä jumittua vain perinteisiin, säilyttäviin suojelumenetelmiin, etenkään siksi kun laji selvästi hyväksyy elinympäristökseen myös ihmisen muokkaamia alueita. Tämän vuoksi hankkeessamme Keliber Oy:n kanssa suunnittelimme uusien sammakkolammikoiden kaivamista kahden vierekkäisen suolammen läheisyyteen. Näiden Kaustisilla sijaitsevien suolampien alla on merkittävä litiumesiintymä ja sen hyödyntämiseksi lammet joudutaan tyhjentämään.  Suunniteltujen litiumlouhosten ympäristövaikutusten arviointiprosessi (YVA) on meneillään. Sen päätyttyä haetaan myös Syväjärven litiumlouhokselle ympäristölupa.

20141003_145730Jarmo Saarikivi, Keliber Oy:n ympäristöpäällikkö Kari Wiikinkoski ja Jere Nieminen Syväjärvellä (kuva: Nina V. Nygren)

Ensimmäiset pilottilammikoita ollaan jo kaivamassa nyt keväällä 2015 jolloin päästään seuraamaan, miten viitasammakot hyväksyvät uudet lammikot. Samantyyppistä suojelumenetelmää olisi tapauskohtaisesti suunniteltuna mahdollista käyttää myös muissa soveltuvissa kohteissa sekä muiden sellaisten lajien kohdalla, joille on mahdollista kehittää ja parantaa elinympäristöjä hankkeen lähialueella.