Toinen sammakkolampi kevät 2015

Naurusta innovaatioihin? Luonnonsuojelun vastaanoton vaiheet

Miten luonnonsuojeluvaatimukset näkyvät kaivosyrittäjille? Ovatko luonnonsuojelu ja kaivostoiminta yhteensopivia?

Kävin Jarmo Saarikiven ja Keliber Oy:n edustajien kanssa kesäkuun alussa Kaivosyrittäjien seminaarissa Levillä kertomassa viitasammakkolammista, joita olemme suunnitelleet Kaustisilla. Tutkimusosuuskunnan esitysten teemana oli luonnonsuojelun ja yhteiskunnan toimintojen yhteensovittaminen.

Jarmo Saarikivi kaivosseminaarissa Levillä. Kuva: Kari Wiikinkoski, Keliber Oy.

Samalla sain kaivosalan toimijoiden seminaaripuheita kuunnellessa hyvän yleiskatsauksen kaivosalasta ja eri kaivoshankkeiden vaiheista. Puheista tuli kuunneltua vuorovaikutusta ja luonnonsuojelua koskevat asiat muuta tarkemmin. Vuorovaikutuksesta taidan kirjoittaa toisen blogipostauksen myöhemmin. Seminaarin puhujien kirjosta tosin puuttuivat kokonaan ympäristöviranomaiset sekä kansalaisjärjestöt – tämä puute toivottavasti korjaantuu lokakuisilla kaivosten ympäristöpäivillä Oulussa.

Luonnonsuojeluaiheita tuli puheissa esiin tämän tästä. Kaivosyhtiöiden kuvaus tilanteesta muistuttaa paljon sitä mihin törmäsin väitöskirjatutkimukseni alkuaikoina 2000-luvun alussa kun tarkastelin sitä miten suomalainen maankäytön suunnittelu törmäsi liito-oravien suojeluun.

Nina V. Nygren kaivosseminaarissa Levillä. Kuva: Kari Wiikinkoski, Keliber Oy.

 

Ensireaktio uusiin luonnonsuojeluvaateisiin tuntuu olevan huvittuminen. Ensimmäisten väitöskirjatutkimusvuosieni aikana noin puolet uusista ihmisistä, joille kerroin väitöskirjani aiheesta, purskahtivat spontaaniin nauruun – mukaanlukien Tampereen yliopiston silloinen rehtori jonka tapasin sattumalta junassa. Ei nauru ollut mitenkään pahantahtoista mutta se kertoo yleisistä asenteista – minkään pienen eläimen ei uskota pysäyttävän Tärkeitä Hankkeita, joita on ennenkin saanut suunnitella ja toteuttaa ilman outojen luontokappaleiden huomioonottamista.

Seuraava vaihe on merkittävän hankkeen kaatuminen sen vuoksi, että pienen eläimen suojelusta ei ole huolehdittu. Vaikuttaa siltä, että usein suojelun tiukkuutta testataan tarkoituksella. Näin tapahtui Tampereen yleiskaavan kaaduttua Korkeimmassa hallinto-oikeudessa tiettyjen liito-orava-alueiden osalta vuonna 2002. Kaivosalalla sama vaikuttaisi tapahtuneen Mondo Mineralsin Paltamon kaivoksen kohdalla. Toisin kuin uutisoitiin, talkkikaivoksen ympäristölupa ei niinkään kaatunut viitasammakoihin ja liito-oraviin, vaan piittaamattomuuteen. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston lupapäätöksen (pdf) tekstistä käy ilmi, että näitä tiukasti suojeltuja eläimiä ei edes yritetty ottaa huomioon valmisteluvaiheessa.

Luonnonsuojeluvaatimusten sulatteluun saattaa mennä tovi jos toinenkin, maankäytön suunnittelun kentällä siihen on mennyt useampi vuosi, kaupungista ja kunnasta riippuen. Seuraava vaihe on usein se, että yritetään enemmän tai vähemmän yhteistyössä viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa selvitä suojeluvaateista. Tämä vaihe on mennyt pahasti pieleen liito-oravan kohdalla – virallisissa suojeluohjeissa suojellaan liito-oravan kannalta liian pieniä alueita. Suojeltava luonto eristetään omalle pienelle alueelleen ja muun maankäytön tulee väistää sitä. Tällainen suojelun tapa on ongelma sekä maankäytön suunnittelulle että liito-oravalle monestakin syystä – se esimerkiksi tuottaa yllätyksiä ja epävarmuutta.

Liito-oravan papanoita

Samanlainen väistelevä suojelun tapa sopii vielä huonommin kaivostoimintaan, koska malmi on siellä missä se on, kun taas esimerkiksi kaupunginosan muotoa, kokoa ja paikkaa voi vapaammin suunnitella. Toki kaivosalueellakin on sijoittelussa jonkin verran vaihtoehtoja, mutta suojelu ja kaivostoiminta asettuvat usein voimakkaasti vastakkain joko-tai-kysymyksiksi.

Innovaatiovaihe on seuraava, johon toivottavasti siirrytään kaivostoiminnassakin. Tällä tarkoitan sitä, että pyritään sovittamaan yhteen – muutenkin kuin eristämällä ja väistelemällä – luonnonsuojelua ja muuta maankäyttöä, eli kehittämällä aktiivisia suojelukeinoja. Näin on jo tehty esimerkiksi Espoon maankäytön suunnittelussa, kun Etelä-Espooseen on laadittu kunnianhimoinen ja kaikkien kiittelemä suunnitelma liito-oravien suojelun järjestämisestä. Keliber Oy:n kanssa suunnittelemamme ja toteuttamamme uudet viitasammakkolammet ovat merkki innovaatioista myös kaivostoiminnassa. Rudus Oy:n Lumo-ohjelma näyttää esimerkkiä maa-ainesalalla.

Luonnonsuojelualueitakin tarvitaan, mutta ne eivät riitä. Aktiivisessa suojelussa on paljon vielä hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.

Yritykset ja luonnon monimuotoisuus?

Voisivatko yritykset parantaa luonnon monimuotoisuuden tilaa? Tälle keväälle osui kolme seminaaria joissa keskusteltiin myös luonnonsuojelun uusista keinoista ja niiden edistämisestä Suomessa. Kävin kuuntelemassa kaikissa kolmessa, miltä tilanne vaikuttaa tällä hetkellä.

Viime viikolla järjestettiin komeasti Säätytalolla (kuvassa) seminaari ekosysteemipalveluiden talousvaikutuksista. Ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan luonnon meille tuottamia palveluita, kuten virkistystä, pölytyspalveluita, mullantuotantoa, jätteiden hajottamista jne. joita kaikkien (ihmis)toimijoiden on syytä pitää yllä ja parantaa. Ekosysteemipalveluiden käsite ei välttämättä ole paras mahdollinen (ks. esim. tämä synteesiartikkeli käsitettä koskevasta kritiikistä), toisaalta se saattaa kuulua sellaiseen käsiteperheeseen joka resonoi joissakin piireissä paremmin kuin ”luonnonsuojelu” tai ”luonnon monimuotoisuus”.

Kyseisen seminaarin perusteella vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä yritykset ovat kenties jopa julkista hallintoa edellä, mitä tulee uudenlaisten luonnonsuojelun keinojen kokeilemiseen. Seminaarin keskustelupaneeliin osallistui mm. FIBS ry.:n edustaja – yritysten yhteiskuntavastuuseen keskittyvä yhdistys on käynnistänyt yritysten monimuotoisuusverkoston ja työ jatkuu edelleen. Rudus Oy on aloittanut aivan uudenlaisen luonnon monimuotoisuusohjelman. Uudet luonnonsuojeluideat, kuten kompensaatio ja elinympäristöjen parantaminen, vaikuttavat ottavan tulta alleen erityisesti yritysten omissa, ruohonjuuritason käytännöissä ja kokeiluissa – mikä on aina parempi kuin että ekosysteemipalvelupuheella kuorrutettaisiin vain yhteiskuntavastuuraportteja.

Toinen seminaari, johon viime viikolla otin osaa, oli ELITE-seminaari jossa esiteltiin elinympäristöjen ennallistamista käsitelleen työryhmätyön tuloksia. Siellä käsiteltiin nimenomaisesti elinympäristöjen tilan parantamista eli luonnonsuojelua, jossa ihmisellä on myös aktiivinen, ei vain passiivinen osa kuten perinteisessä aluesuojelussa. Toisaalta projekti, vaikka se perustuukin eri toimijaryhmien yhteistyöhön, vaikuttaa lähteneen liikkeelle perinteisestä top-down -ajattelutavasta, jossa ylhäältä käsin, laskelmiin ja luonnontieteelliseen tietoon perustuen tehdään kattavia priorisointeja. Tämä lähestymistapa on aiheuttanut luonnonsuojelun toteutuksessa useimmiten närää (klassisena esimerkkinä Natura2000-kiistat), ja tilaisuudessa esittikin esimerkiksi saamelaisten edustaja varsin kriittisiä huomiota projektin vaikutuksista Ylä-Lapin poronhoitoon.

Näillä kahdella lähestymistavalla, eli yritysten omaehtoisella toiminnalla ja valtion johtamalla ennallistamistyöllä, olisi kuitenkin hyviä kohtaamispisteitä. Yrityksillä on selvästi halua panostaa luonnon monimuotoisuuden niiden toiminnan hyväksyttävyyden parantamiseksi, ja Suomessakin alkaa olla kattavampaa tietoa siitä millaista työtä elinympäristöjen parantamiseksi ja myös ekosysteemipalvelujen tukemiseksi olisi tehtävä.

Tätä kohtauspistettä leikkaa myös kolmas seminaari, jossa kävin toissaviikolla. Kolmen suuren kaivostutkimushankkeen Kuopasta kansalle -seminaarissa käytiin läpi viimeaikaista tutkimusta kaivosalan hyväksynnästä ja paikallisesta hallinnasta. Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen viesti kaivoskonflikteista on se vanha tuttu, eli enemmän kommunikaatiota, vuorovaikutusta ja avoimuutta. Vaikutuksia ekosysteemipalveluihin ja luonnon monimuotoisuuteen käsiteltiin yllättävän vähän, ja näissä kahdessa teemassa kaivosalalla kokonaisuutena on vielä kiinniotettavaa suhteessa moniin muihin luontoa muuttaviin toimintoihin Suomessa. Työtä on tosin jo aloitettu.

Tutkimusosuuskunnan vuosi

Hieman myöhässä, mutta kuitenkin, juhlimme 18.12. Tampereella ravintola Piemontessa 1-vuotiasta tutkimusosuuskuntaamme. Samalla pidimme syysvuosikokouksen. Tässä puheenjohtajan henkilökohtaisia mietteitä kuluneesta reilusta vuodesta.

Aiemmassa järjestötoiminnassa en ole erityisemmin pitänyt asiaan liittyvästä byrokratiasta (ja siksi yleensä vältellyt taloudenhoitajan tai puheenjohtajan hommia), mutta osuuskunnan puheenjohtajan pesti ei ole vielä kertaakaan tuntunut samalla tavalla tahmealta vaikka mitään luontoisetuja (paitsi parhaat tyypit) tahi puheenjohtajan palkkiota en saakaan. Mahtavinta on ollut innostus siitä, kun saa soveltaa tutkimustaan käytäntöön, näkee että siitä on hyötyä, ja saa vielä tehdä sitä mahtavien tyyppien kanssa. Myös projektipalkkojen maksu on ollut mukava velvollisuus.

Hyppäys vaikuttamisesta kiinnostuneesta tutkijasta osuuskunnan perustajaksi ja puheenjohtajaksi, ja siis osa-aikaiseksi yrittäjäksi ja konsultiksi, on ja ei ole ollut iso hyppäys. Toisaalta teen nyt sitä mistä tutkijana haaveilin, eli saan tutkijana vaikuttaa asioihin. Toisaalta oppimisprosessi on ollut mielenkiintoinen ja jatkuu yhä: miten tuotteistaa ja markkinoida omaa ja muiden osaamista, miten kuunnella asiakasta, millainen onkaan konsultin ja tutkimusosuuskunnan hallituksen puheenjohtajan rooli?

Osuuskuntamme on siis lähtenyt hyvin käyntiin, hanketoimintaa on ollut mukavasti sivutoimiseen osuuskuntatoimintaan. Ensi vuonna suunnittelemme jatkavamme samalla tavalla nousujohteisesti.

Kiitokset jäsenille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta, rentouttavaa joulunaikaa ja yhteistyön täyteistä uutta vuotta 2015!

201412 Tapaus joulukortti

Katse tulevaisuuteen kaupunkiluonnon suunnittelussa

Maankäytön suunnittelun yhteydessä pyritään tunnistamaan arvokkaat luontokohteet ja rajaamaan ne rakentamisen ulkopuolelle. Toimittaessa aiemmin rakentamattomilla metsäalueilla tämä on aivan perusteltu tapa selvittää alueen luontoarvot ja tehdä maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset riittävät selvitykset rakentamisen vaikutuksista.

Vai onko?

Edellä kuvattu selvityslogiikka antaa ymmärtää, että luonnon näkökulmasta rakentamisen vaikutukset voivat olla vain negatiivisia, että luonto on rakentamisessa aina häviäjä. Kuitenkin kaupungeissa, erityisesti lähiöiden laidoilla on usein lajistoltaan hyvin monimuotoisia alueita. Lähiöelämä eri muodoissaan synnyttää uudenlaisia luontoja, joilla on oma arvonsa.

Asuinalueita suunniteltaessa suunnitellaan elämää seuraavina vuosikymmeninä. Eikö samalla pitäisi suunnitella tai ainakin ennakoida, millaista asuinalueen luonto tulee olemaan? Monien suomalaisten kaupunkien kasvillisuudesta on tuotettu perusteellisia aineistoja, joita olisi mahdollista käyttää sen arvioimiseen, miten erilaiset kaupunkilaiset elämänmuodot vaikuttavat kasvillisuuteen, tai oikeammin millaista kasvillisuutta ja luontoa näiden elämäntapojen yhteydessä kehkeytyy.

Luonnon kehkeytyessä täytyy arvioida ainakin lajistoon, ekosysteemipalveluihin ja luonnossa toimimiseen liittyviä kehityskulkuja. Ne kaikki ovat kaupunkiluonnon potentiaaleja. Täytyy siis miettiä mitä uudenlaista voi syntyä, kun jostain alueesta tulee entistä intensiivisemmin ihmisten luontoa.

Uutuus voi toteutua monissa mittakaavoissa. Yksi esimerkki voi olla metsäpuutarha, jossa hallitusti sekoittuvat luonnonvaraiset ja istutetut lajit. Uutta luontoa on myös koiranulkoilutuksen ja lasten leikkien seurauksena lähes aluskasvillisuudesta paljaaksi kulunut metsä. Se ei ehkä ole monimuotoinen, mutta sen arvo perustuu aktiiviseen virkistyskäyttöön. Toisaalta hyvin urbaani maankäyttö voi saada aikaan monimuotoisen niityn kehittymisen, kuten esimerkiksi Hervannan laskettelurinteessä.

Tällainen arviointi ei ole missään tapauksessa perinteisen luonnon arvottamisen vastakohta vaan sitä täydentävä näkökulma. On kohteita, joissa kaupunkisuunnittelua voidaan käyttää tietoisesti luonnon laadun parantamiseen ja luonnon muutosten ennakointiin. Väitän, että tämä tuottaa sekä käyttökelpoisempia että luonnoltaan monimuotoisempia virkistysalueita.

Ennakoiva luonnon suunnittelu ei kuitenkaan voi tapahtua pelkän asiantuntijatiedon varassa, vaan tarvitaan myös asukkaiden tietoa heille tärkeistä luonnon piirteistä ja käyttömahdollisuuksista. Lisäksi tarvitaan suunnittelua, joka jättää asukkaille tilaa viimeistellä asuinalue omilla käytännöillään ja toimintatavoillaan. He tekevät sen joka tapauksessa.

************

Lue lisää lähiöluonnon muotoutumisesta ja ennakoivasta kaupunkiluonnon suunnittelusta tutkimusosuuskunnan jäsen Eveliina Asikaisen 21.11.2014 tarkastetusta väitöskirjasta ”Luontopolitiikkaa lähiöissä – lähiöluonnon muotoutuminen Tampereen Hervannassa ja Vuoreksessa”.

Osallistuvaa budjetointia Puolan ja Tesoman tapaan

Tässä blogissa kerrottiin kesällä Tampereen Tesoman lähiön maastokävelystä, jossa osuuskuntamme jäseniä oli mukana. Kävely oli osa Tampereen kaupungin OmaTesoma-hanketta, jossa kokeillaan osallistuvaa budjetointia asukaslähtöisen kaupunkisuunnittelun menetelmänä Tesomajärven puiston kehittämisessä. Osallistuva budjetointi on alun perin Brasiliassa syntynyt osallistumisen muoto, jossa asukkaille annetaan valtaa päättää kaupungin rahojen käytöstä. Tampereen yliopisto on mukana Tesomalla kehittämässä ja arvioimassa menetelmän soveltuvuutta Tampereelle yhdessä kaupungin kanssa.

Tutkimushankkeen yhtenä osana kartoitetaan osallistuvan budjetoinnin kansainvälisiä kokemuksia. Ensiksi tutustuttiin Puolan tilanteeseen Varsovassa, Lublinissa ja Lodzissa. Menetelmää toteutetaan Puolassa arviolta noin sadalla paikkakunnalla. Se vaikuttaa juurtuneen suhteellisen tiiviisti kunnallishallinnon toimintaan, mistä kertoo jo menetelmän avulla saatavien asukasehdotusten runsas määrä: niitä tulee satoja. Ehdotukset käsittelevät niin katujen kunnostusta, ilmaisten wifi-alueiden rakentamista puistoihin kuin erilaisten urheilu- ja kulttuuritapahtumien järjestämistä.

Puolassa osallistuvaa budjetointia toteutetaan laajasti kaupunkien tasolla, osana koko kaupungin kehittämistä. Esimerkiksi Lodzissa ja Lublinissa asukkaat voivat esittää koko kaupunkia koskevia ehdotuksia osallistuvan budjetoinnin kohteiksi. Ehdotukset karsitaan viranhaltijavetoisesti ja asukkaat äänestävät ehdotuksista täyttämällä lipukkeen äänestyspaikoilla tai äänestämällä verkon kautta.

Puolaan verrattuna Tampereella on lähdetty kokeilemaan osallistuvaa budjetointia aluksi vain yhdellä asuinalueella, ilman valmista mallia. Liikkeelle lähdettiin työpajalla, jossa asukkaat ideoivat ”unelmien Tesomajärveä”. Sen jälkeen ehdotuksia käytiin läpi maastokävelyllä. Päätöspajassa asukkaat ynnäsivät kustannuksia ja laittoivat ehdotukset tärkeysjärjestykseen. Lisäksi asukkaiden näkemyksiä on selvitetty esimerkiksi kyselyllä.

Vaikka osallistumiskulttuurin taustat ovat Suomessa ja Puolassa erilaiset, molemmissa maissa luottamuksen merkitys asukkaiden osallistumisintoon on suuri. Puolan historia on vähentänyt luottamusta instituutioihin ja viranhaltijoihin eikä halu yhteisten asioiden miettimiseen ole itsestäänselvyys. Haasteena on vakuuttaa asukkaat siitä, että osallistuvalla budjetoinnilla halutaan vilpittömästi kuulla asukkaiden näkemyksiä – sen sijaan että menetelmää käytettäisiin poliittisiin pyrkimyksiin vaalien alla. Suomessa kansan usko instituutioihin on perinteisesti ollut suurta, mutta luottamusta paikalliseen osallistumiseen on vähentänyt tulosten puute. Tesomalla osallistuvan budjetoinnin starttipajassa nousi esiin tarve saada osallistumisen seurauksena näkyviin konkreettisia tuloksia.

Kokeilun ensimmäinen vaihe Tesomalla on nyt päättynyt. Kesäkuun päätöspajassa asukkaat asettivat Tesomajärven kehittämiskohteita tärkeysjärjestykseen. Nyt ehdotuksia työstetään hallinnossa. Osallistuvan budjetoinnin tulokset alkavat näkyä toivon mukaan jo pian Tesomajärven maastossa.

 

Osuuskunnan jäsen Pauliina Lehtonen työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Osallistuva budjetointi asukaslähtöisessä kaupunkisuunnittelussa -hankkeessa.

 

 

Lahopuita Tesomajärvellä

Uudet luonnonsuojelukeinot – ruohonjuuritasolla

Alkuviikon Helsingin sanomista osui silmiin mielenkiintoinen kirjoitus. Suomen ympäristökeskuksen erikoissuunnittelija Olli Ojala kirjoitti vieraskynäkirjoituksessa että Biodiversiteetin suojelu vaatii uusia välineitä. Oma post doc -tutkimushankkeeni aiheena on yksi tällainen uusi väline eli luontoarvojen kompensointi. Ojala lähestyy asiaa kuitenkin eri suunnasta: ”EU:n biodiversiteettistrategia vaatii” ja ”Suomella olisi erinomaiset hallinnolliset ja tiedolliset edellytykset”. Näkökulma on siis ylhäältä alaspäin, olisi toteutettava EU:n strategiaa, mihin Suomessa olisi hyvät edellytykset. Oma näkökulmani on sen sijaan paikallisen ruohonjuuritason mahdollisuuksissa.

Kirjoitin lyhyen mielipidekirjoituksen vastineeksi ja se julkaistiin 29.5.2014. Avaan tässä aihetta hiukan enemmän. Itse olen törmännyt uusiin luonnonsuojelukeinoihin kun väitöskirjatutkimuksessani tuli tarpeelliseksi miettiä perinteisten luonnonsuojeluratkaisujen, kuten aluesuojelun, rinnalle joustavampia paikallisia ratkaisuja – suojelutuloksista tinkimättä. Nykyinen liito-oravan suojelemisen tapa (pienet, tiukasti suojellut laikut) ei hyödytä kovin paljon liito-oravaa eikä ole siis kustannustehokasta, ja se aiheuttaa myös ongelmia maankäytön suunnittelussa. Toisenlaisia suojelukeinoja kehiteltiinkin Tampereen kaupunkiseudun yhteistyöhankkeissa, ja keinoja mietiskeltiin myös ulkomaisten esimerkkien, kuten luontoarvojen kompensaation ja luontoarvopankkien valossa. Samantyyppisiä ongelmia esiintyy luonnonsuojelun kentällä yleisemminkin – suojelu keskittyy liian usein kartoitushetkellä havaittujen luontoarvojen säilyttämiseen eikä luontoarvojen lisäämiseen pidemmällä tähtäimellä. Yksi mieleeni jäänyt ajatus eräästä amerikkalaisesta tieteellisestä artikkelista oli se, että liian usein suojelujärjestelmä kannustaa maanomistajia vähentämään luontoarvoja metsissään (suojelupäätösten pelossa) – parempi olisi jos lainsäädäntö kannustaisi lisäämään luontoarvoja.

Joustavat keinot ovat kuitenkin erilaisia kuin ylhäältä alaspäin tapahtuva, koko valtakunnassa samalla tavalla toteutettava suojelu. Kuten minkä tahansa uuden kohdalla, kokeilussa täytyy edetä varovasti ja pyrkiä jatkuvasti oppimaan kokemuksista. Oppimisessa ja paikallisessa soveltamisessa tarvitaan luonnontieteellisen asiantuntemuksen lisäksi laajaa paikallista asiantuntemusta ja sitoutumista, jotta sekä suojelun että esimerkiksi maankäytön tavoitteisiin päästään ja jotta paikalliset ja tapauskohtaiset ominaispiirteet pystytään paremmin huomioimaan.

Valokuvassa on lahopuita Tampereen Tesomajärveä ympäröivässä, asukkaiden paljon käyttämässä metsässä, entisellä lentopallokentällä (kuvattu 5/2014).

Kaupunkitutkimuksen päivillä

Kaupunkitutkimuksen päivät kokoavat vuosittain yhteen kaupunkia eri tavoin tutkivia ihmisiä, joihin Tapauksen jäsenetkin kuuluvat. Lisäksi tämän vuoden teema, kehollinen kaupunki, toi päivien keskiöön kokemukset ja arkielämän käytännöt – meille tärkeät teemat. Matkasimme siis Nina Nygrenin kanssa esittelemään tutkimuksiamme Tieteiden talolle Helsinkiin.

Omassa esitelmässäni pohdin lähiöiden luonnon muotoutumista rakentamisen ja asukkaiden käyttäytymisen seurauksena sekä luonnon pysyvyyttä ja muuttuvuutta lähiöissä. Rakentaminen ja asukkaiden toiminta muokkaa lähiön luonnosta aivan omanlaistaan uutta luontoa, johon kuuluu muun muassa kuluneita kaupunkimetsiä ja monimuotoista laskettelurinteen kasvillisuutta. Lähiön luonto onkin jatkuvassa muutoksessa, vaikkei asukas sitä huomaa.  Esimerkiksi metsä kasvaa, mutta asukas ei välttämättä huomaa sitä ennen kuin metsäammattilainen on päättänyt metsän tarvitsevan harvennusta. Tämä muutos taas yllättää asukkaan.

Nina taas käsitteli esitelmässään liito-oravien läsnäolon selvittämistä osana maankäytön suunnittelua ja kaupunkimetsien hoitoa. Hän selvittää, miten kartoittajien maastokäynneillä tekemistä havainnoista syntyy merkintöjä lisääntymis- ja levähdyspaikoista ja ymmärrystä liito-oravan liikkumisesta ja ympäristön käytöstä.

Esitelmiemme aiheet risteävät monissa tilanteissa.  Liito-oravareviirit vaikuttavat siihen, mitä alueita osoitetaan virkistyskäyttöön sekä päätöksiin taajamametsien hakkuista. Liito-oravat vaikuttavat siis eri vaiheissa päätöksiin, joilla lähiöluonto muotoutuu. Ja tietysti aktiiviset asukkaat voivat vaikuttaa myös siihen, mitkä liito-oravat tulevat havaituiksi.

Mistä muusta kaupunkitutkimuksen päivillä puhuttiin? Lapsista Pikku Kakkosen puiston suunnittelijoina, parilla eri tavallakin koirista kaupungissa, suunnittelijan kehollisudesta, muuttoliikkeestä, vanhuksista ja hisseistä, Moskovan metrossa elävistä koirista sekä monesta muusta mielenkiintoisesta tavasta jäsentää kaupungin kokemista. Kaikkea mielenkiintoista ei taaskaan päässyt kuulemaan.

[avatar user=”Eveliina Asikainen” size=”thumbnail” /]

Perustamiskokous

Miksi tutkimusosuuskunta?

Tästä alkaa Tutkimusosuuskunta Tapauksen blogi. Blogiin tulee tutkimusosuuskunnan jäsenten kirjoituksia tutkimustuloksista, uusista avauksista, näkökulmista ja kiinnostavista yhteiskunnallisista kysymyksistä.

Ensimmäisessä blogikirjoituksessa avaan syitä siihen miksi perustimme Suomen ensimmäisen tutkimusosuuskunnan marraskuussa 2013. Kahdeksan jäsenen joukossa on tietenkin useita, henkilökohtaisempiakin syitä perustamiselle, mutta Tutkimusosuuskunta Tapauksen perustaminen kiteytyy seuraaviin kolmeen syyhyn:

Vuorovaikutus

Haluamme vahvistaa tutkimusmaailman ja muun yhteiskunnan välistä vuorovaikutusta. Joskus akateemisen tutkimuksen maailmassa vaikuttaa siltä, että yhteiskuntatieteen perimmäinen tarkoitus on opettaa yhteiskuntatiedettä seuraavalle opiskelijasukupolvelle. Usein ajatellaan, että tieteen tulisi pitää näpit irti tutkimuskohteistaan, silloin tällöin voi käydä aineistoa hakemassa, ja toivotaan, että joku käytännön soveltaja lukisi tieteellisiä tutkimustuloksia julkaisuista.

Toivomme näkevämme tutkimustuloksiamme hyödynnettävän käytännössä, mutta tiedämme, etteivät tutkimustulokset yleensä hyppää väitöskirjoista, loppuraporteista ja tieteellisistä artikkeleista suoraan käytäntöön. Niinpä päätimme olla aktiivisesti mukana tutkimustulosten ja –ideoiden käytäntöön soveltamisessa. Meitä kiinnostaa myös ajatushautomomainen toiminta, jonka avulla voimme saada kuuluviin uusia, tutkimustuloksista kumpuavia näkökulmia. Haluamme tehdä yhteiskuntatiedettä, jota voi soveltaa yhteiskunnassa.

Tiiviistä yhteyksistä ns. ”ympäröivään yhteiskuntaan” (kuten yliopistolakijargonissa asia ilmaistaan – samaa yhteiskuntaahan tässä kuitenkin ollaan) on hyötyä myös akateemisessa tutkimuksessa. Haluamme pysyä ajan hermolla, tehdä vaikuttavaa tutkimusta ja saada uusia näkökulmia tutkimukseemme.

Yhdessä tekeminen

Tätä nykyä yliopistomaailman kilpailussa korostuvat henkilökohtaiset ansiot ja tutkimusrahoituksesta kilpaileminen jopa lähimpiä tutkijatovereita vastaan. Koemme, että tutkimusosuuskunta tarjoaa meille mahdollisuuden jakaa parhaita käytäntöjä, saada toinen toisistamme vertaistukea ja foorumin jolla keskustella ja ideoida luottamuksellisesti yhdessä.

Työllistyminen

Yhteiskuntatieteen alan tutkijoiden, edes tohtoreiden, työnäkymät eivät ole kovin ruusuiset. Tarjolla on lähinnä kilpailtuja pätkätöitä. Tutkimusosuuskuntamme täydentää työllisyysnäkymiämme siten että pystymme ottamaan vastaan laajempia projekteja joustavammin kuin yksittäisinä työntekijöinä, tai pienempiä projekteja kuin nykyään yliopiston kautta pystyy. Pystymme hankkimaan myös ei-akateemista rahoitusta.

Siksi tutkimusosuuskunta!