Kalenterikuva toukokuu

Laiskottele, säästä rahaa ja aikaa, anna rönsytä!

Luonnon rikkautta voi edesauttaa helposti ja edullisesti laiskottelemalla ruohonleikkuussa:

Omassa pihassa:

  • Aloita ruohon leikkaaminen myöhemmin
  • Leikkaa harvemmin
  • Jätä osa nurmikosta leikkaamatta ja leikkaa lyhyeksi vain ne alueet joilla lyhyttä ruohoa oikeasti tarvitaan
  • Jätä hauskoja kuvioita
  • Perusta niitty!
Reposaari, Pori

Reposaari, Pori

 

Taloyhtiön pihassa:

  • Esitä leikkuuvälien lyhentämistä ja nurmikon osan jättämistä pitkäksi seuraavassa taloyhtiön kokouksessa
  • Jättäkää hankalasti leikattava pihan osa kasvamaan pitkäksi
  • Kylväkää niittysiemeniä remontin jäljiltä peitetylle piha-alueelle
Taloyhtiön piha, Multisilta, Tampere

Taloyhtiön piha, Multisilta, Tampere

Taloyhtiön piha, Härmälä, Tampere

Taloyhtiön piha, Härmälä, Tampere

Viheralueilla

  • Asukkaana voit
    • ehdottaa uusiin kaava- ja viheraluesuunnitelmiin niittyjä ja muita luonnontilaisia alueita kalliin nurmikon tilalle,
    • antaa palautetta jo olemassaolevien viheralueiden hoidosta
    • äänestää viheralueista kiinnostuneita päättäjiä
    • perustaa sissiniittyjä kylvämällä niittysiemenä joutomaille ym.
    • Osallistua talkoisiin ja järjestää niitä itse
  • Viheralueiden hoidosta päättäjänä voit
    • perustaa niittyjä ja muita luonnontilaisia viheralueita
    • järjestää viheralueiden hoitotalkoita
    • harkita mitä nurmikoita kannattaa pitää lyhyenä – voisiko joissain paikoissa kokeilla leikkuuvälin pidentämistä, kuvioiden jättämistä, niittykasveja?
Kuiva radanvarren niitty, Tampere

Kuiva radanvarren niitty, Tampere

Punakivenpuisto, Helsinki

Punakivenpuisto, Helsinki

Niitty, Messukylä, Tampere

Niitty, Messukylä, Tampere

 

Puistonurmikko, Geneve, Sveitsi

Puistonurmikko, Geneve, Sveitsi

Talvella voi avata maisemaa ja luoda lahopuuta

Talvi on hyvä aika kaataa puita, jos se on tarpeen esimerkiksi hakamaan tai lehdesniityn rakenteen kannalta, eli avaruuden lisäämiseksi. Puut eivät kaatuessaan vahingoita muuta kasvillisuutta, kun se on lumen peitossa. Tässä vaiheessa vuotta puiden kaato ei myöskään häiritse lintujen pesintää.

Kaadettujen puiden oksat voivat tarjota myös lisäravintoa jäniksille ja rusakoille. Puunrungot jätetään tietysti paikan päälle tai jonnekin lähelle – kesällä puista ja oksista voi sitten rakentaa erilaisia monimuotoisuutta lisääviä rakennelmia, kuten polkujen reunuksia, penkkejä, risuaitoja, patsaita… vain mielikuvitus on rajana!

Suojelukasvatuskyltti

Eläintarhat luonnonsuojelukasvattajina

Miten kävijät huomioivat luonnonsuojelua Korkeasaaren eläintarhassa? Vai huomioivatko lainkaan? Ymmärtävätkö Korkeasaaren kävijät suomalaisen eläintarhan luonnonsuojelun linkittymistä globaaliin luonnonsuojeluun?

Eläintarhat ovat olleet jo yli sata vuotta ihmisille tärkeitä paikkoja. Eläintarhaan tullaan katselemaan eläimiä, mutta myös rentoutumaan ja viettämään vapaa-aikaa yhdessä. Monet eläintarhat ovat suosittuja turistikohteita, ja erityisesti jos eläintarhassa on esillä harvinaisia ja uhanalaisia eläinlajeja. Nykyaikaisten eläintarhojen tehtävänä on sekä luonnonsuojelu että myös uhanalaisten lajien suojelu. Tämän lisäksi eläintarhat haluavat välittää yleistietoa eläimistä, ja niiden elinympäristöistä, luonnosta ja luonnonsuojelusta.  Eläintarhoissa ja akvaarioissa vierailee vuosittain yli 700 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa (WAZA 2017)

Tuottavuus ja eläintarhojen kohde matkailuvalttina (turismi) ovat myös tärkeä osa eläintarhojen strategiaa. Kaupallisessa ja tuotantoa korostavassa nykymaailmassa voidaan epäillä toteutuvatko eläintarhan luonnonsuojelulliset tavoitteet asianmukaisesti ja eettisesti oikealla tavalla.  Eläimen arvo toimivana eettisenä omana yksilönä on minimaalinen, kun sen arvo nähdään lisäännyttämisen ja viihteen kautta. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Ähtäriin tuodut isopandat.

Helsingin kaupungin omistama Korkeasaaren eläintarha perustettiin Helsinkiin jo 1800-luvun lopulla. Nykyään Korkeasaaressa käy vuosittain noin puoli miljoonaa vierailijaa. Korkeasaaren eläintarhan päätavoite- ja tehtävä tulee esille Korkeasaarten nettisivuilla näin: ”Luonto- ja ympäristötietouden välittäminen on yhä edelleen eläintarhan tärkeimpiä tehtäviä. Ympäristömme muuttuessa eläintarha on kuin ikkuna luonnon monimuotoisuuteen, erilaisiin elinympäristöihin ja niiden eläimistöön.” (viitattu 20.2.2018)

Kiinnostuimme luonnonsuojelukasvatuksesta eläintarhoissa ja yhdessä korkeasaarelaisten kanssa syntyi idea tutkia luonnonsuojelun ja luonnon monimuotoisuuden edistämisen välistä yhteyttä Korkeasaaressa.  Hankkeessa pyrittiin selvittämään, miten Korkeasaaren eläintarha välittää kävijöilleen tehtäväänsä luonnon monimuotoisuuden edistämisestä.

Vuonna 2016 teimme kevään ja kesän aikana Korkeasaarella 75 haastattelua, joihin osallistui yhteensä 89 eläintarhan kävijää.  Tutkimusanalyysissä tutkimme miten kävijät näkevät luonnonsuojelun eläintarhakäynnin aikana. Tulokset osoittivat, että Korkeasaaren kävijät ymmärtävät eläintarhojen luonnonsuojelun kapea-alaisesti ja arkielämästä etäänä. Luonnonsuojelu havaittiin Korkeasaaressa karismaattisten eläinlajien luonnonsuojeluhankkeina, eläinten siirtämisenä takaisin luontoon sekä eläin- ja luonnonsuojeluinfon jakamisena esimerkiksi eläintarhan informaatiopisteissä ja eläinlajikohtaisissa infotauluissa, opastekylteissä ja mainoslapuissa.

Eläintarhan kävijöille luonnonsuojelu tuli siis esille pääasiassa eläintarhan omien toimintojen avulla. Tällöin kävijän/kävijöiden toivotaan toteuttavan luonnonsuojelua ohjatulla tavalla esimerkiksi lahjoittamalla rahaa uhanalaisten eläinten suojeluun (suojeluhankkeet). Sen sijaan kävijöiden arkielämään liittyvä luonnonsuojelutoiminta jää kävijälle hämärän peittoon.  Juuri tässä tilanteessa eläintarhan luonnonsuojelu muuttuu etäiseksi. Kävijälle ei tunnu jäävän käteen mitään konkreettista, omaan elämään yhdistyvää tietoa eri lajien uhanalaisuuden syistä ja luonnon tämän hetken tai tulevaisuuden tilasta. Chalmin-Pui and Perkins (2016) saivat vastaavanlaisia tuloksia Lontoon eläintarhasta (BUGS exhibit).

Jos Korkeasaaren eläintarhan viestimä luonnonsuojelu koetaan kaukaisena asiana, mitä asialle pitäisi tehdä?

Tosiasia on, että yhä edelleen eläintarhoihin tullaan pääasiassa viettämään vapaa-aikaa ja katsomaan eri eläinlajeja. Yleisesti oletetaan, että luonnonsuojelukasvatus edistää ympäristötietoisuutta myönteisesti, mutta se voisi olla nykyistä vaikuttavampaa. Tutkijoina toivomme, että eläintarhat kehittyisivät paikaksi, jossa moderneja keinoja käyttävä, vaikuttava ympäristökasvatus olisi entistä tärkeämmässä asemassa. Tärkeää olisi kytkeä vankemmin eläintarhan eläimet ja ympäröivä luonto, mutta myös luonnonsuojelukasvatus kävijöiden arkikäytäntöihin, esimerkiksi mitä kuluttaja ja kansalainen voi tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tai biodiversiteetin lisäämiseksi omassa ympäristössään. Eläintarhakokemuksessa se mitä nähdään, koetaan, kuullaan ja opitaan eläintarhassa, muun muuassa biodiversiteetistä tai ympäristötuhoista, muuttaisivat ja muovaisivat kävijän käyttäytymistä ja arkikäytäntöjä paljon enemmän kuin nykyään. Jos tämä onnistuu, eläintarha paikkana voisi kehittyä kestävämmäksi ja vaikuttavammaksi yhteiskunnalliseksi instituutioksi.

helmikuu

Myyrät ja hiiret rikastajina

Helmikuu, hanki helmeilee ja taivas on kirkas pakkaspäivinä. Vaikka olisi pilvistäkin, päivän pituus tuo helpotusta harmauteen.

Lumen alla maailma on kuitenkin hämärä, mutta samalla lämpimämpi kuin hangen päällä. Siellä pikkujyrsijät viettävät talven suojassa pakkaselta. Ruokanaan ne käyttävät siemeniä, juuria ja mukuloita.

Puutarhurin näkökulmasta myyrät ja hiiret eivät heti vaikuta luonnonhoidon kumppaneilta. Ne hävittävät istutuksia kaivamalla käytäviä sekä syömällä maanalaisia kasvinosia. Lisäksi ne siirtävät kulkiessaan kasveja outoihin paikkoihin.

Tarkemmin ajatellen ne kuitenkin rikastavat kaupunkiluontoa: tuottavat epäsäännöllisyyttä ja yllätyksiä. Se ei kenties sovi täsmällisesti hoidettuihin puistoihin, mutta kaikkialla muualla on voi ajatella, että puistoissa näkyy myös myyrien ja hiirien kädenjälki. Keväällä se voi tulla esille ruohokäytävinä, myöhemmin yllättävässä paikassa kukkivana pionina. Pikkujyrsijöiden puutarhanhoitoa ei tarvitse hyväksyä kokonaan, mutta voi ajatella hoitavansa puutarhaa yhdessä niiden kanssa.

Hanki antaa suojaa myös monille muille viheralueiden eliöille. Monet kasvit talvehtivat lehtiruusukkeina hangen alla ja ovat valmiita lähtemään kasvuun heti, kun aurinko on sulattanut maan. Talvi on levon aikaa myös maan päällä. Puut ja pensaat ovat kasvattaneet silmujen aiheet jo syksyllä. Perhoset ja niiden toukat ovat siirtyneet suojaisiin paikkoihin kellareihin, louhikkoihin ja onttoihin puihin.

Samalla tavalla puutarhuri voi antaa syksyllä syntyneiden ideoiden muhia ja levätä talven yli. Helmikuun aurinko ohjaa ajatukset kenties syksyllä tarpeellisiksi havaittuihin talkoisiin tai muihin hoitotoimiin. Järjestätkö risuaita- tai niittytalkoot? Mihin sijoitat lahopuupölkyn ja villiniityn?

Nyt on hyvä aika laittaa kesän tapahtumia kalentereihin. Kesä on edessäpäin. Suunnataan ajatukset siihen!

Uusia jäseniä osuuskuntaan ja muita tuulia

Vuoden 2017 alku on ollut jäsenillä niin kiireinen että tämä blogikirjoitus ja nettisivujen päivitys on myöhästynyt viikkokaupalla! Mutta nyt voimme ilolla tiedottaa, että vuoden 2016 lopulla jäsenkuntamme täydentyi kahdella uudella jäsenellä – meitä on nyt jo 12! Uusiksi jäseniksi hyväksyttiin Vuokko Kurki sekä Julia Prusi.

Julia on meille tuttu Rikasta luontoa -hankkeemme kuvittajana, ja hanke sai jatkoa tälle vuodelle. Julian maalaamiaan julistetta ja kortteja on ihasteltu hankkeen aikana laajalti, ja Julia jatkaa osuuskunnassa pääasiassa graafisen alan töiden parissa.

Pohjavesihankkeiden yhteistoiminnasta väitöskirjansa kirjoittanut Vuokko Kurki taitaa yhteistoimintahankkeiden organisoinnin ja toteutuksen, ja Vuokko olikin mukana jo syksyllä erään vesihuoltohankkeen yleisötilaisuuden toteutuksessa.

Osuuskuntamme perustuu eripituisille projekteille, joten jokainen vuosi on aina vähän yllätys. Vuodelle 2017 on kuitenkin tiedossa Rikasta luontoa -projektille myönnetyn lisärahoituksen turvin (kiitos Maj ja Tor Nesslingin säätiö!) biodiversiteetti-tiedotuksen jatkamista viheralan ammattilaisille ja harrastajille. Tänä vuonna teemme sitä kuvitetun Rikasta luontoa -kalenterin merkeissä – laadimme seinäkalenteria vuodelle 2018. Käymme myös esittelemässä projektia tieteellisessä konferenssissa Italiassa keväällä 2017. Muitakin projekteja on tulossa, seuraa referenssi-sivuamme  ja tätä blogia.

Sammakonkutua

Luonto, epävarmuus ja epäselvyys

Suoseutu Kaustisen ja Kokkolan rajamailla alkaa käydä tutuksi – sammakkolampiprojektimme Keliber Oy:n kanssa jatkuu. Uusia sammakkolammikoita on suunniteltu ja kaivettu, jotta tiukasti suojellut viitasammakot (ja muut vedestä riippuvaiset eliöt) löytäisivät edelleen lisääntymis- ja talvehtimispaikkoja vaikka litiumia alettaisiinkin kaivaa alueella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lammikko 1, toukokuu 2016. Kuva: Nina V. Nygren

Tällaisiin kokeiluihin kuuluu luonnollisesti seuranta: toimivatko lammikot, löytävätkö sammatko niihin? Tämä kevät on toinen kevät kun teemme lammikoilla seurantaa ja tilanne näyttää lupaavalta.

Lammikko 2 kutua Kevät 2016

Lammikko 2, sammakonkutua. Kuva: Nina V. Nygren

Kaikissa kolmessa vanhemmassa, toissatalvena kaivetussa lammikossa oli jo (tavallisen) sammakon kutua ja neljäs, vasta tänä keväänä kaivettu näytti myös lupaavalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lammikko 4, talvella 2016 kaivettu uusi lammikko. Lammikkoa tarkastamassa Jarmo Saarikivi ja Keliber Oy:n Kari Wiikinkoski. Kuva: Nina V. Nygren

Samalla käynti osoitti taas kerran, kuinka haastavaa luontokartoitus onkaan, kuinka luontotieto ja sen hankkiminen on kehollista, luonnon kanssa synkronoituvaa ja väistämättä erilaisten epävarmuuksien kanssa toimimista. Kevät on aina oikukas – viime vuonna saavuimme paikalle kun metsäteiden ojat olivat täynnä kutevia sammakoita, mutta viitasammakon kutu ei ollut vielä alkanut.  Tänä vuonna kevät oli ensin kylmä ja lämpeni sitten hyvin nopeasti. Huomasimme saapuneemme ilmeisesti liian myöhään – rupikonnien kutu oli jo vauhdissa, sammakoiden kutu melko lailla ohi eikä viitasammakoita vieläkään kuultu.

rupikonnien ampleksus

Rupikonnien ampleksus eli paritteluasento jossa koiras ottaa tiukan otteen alla olevasta naaraasta. Kuva: Nina V. Nygren

Asiantuntija voi tunnistaa viitasammakot myös kutupalleroiden perusteella, ja niitä löytyikin kahdesta ojasta. Vuodet eivät ole veljeksiä toisellakaan tavalla – viime vuosi näyttäisi olleen erityisen hyvä sammakkovuosi ja tämä vuosi huonompi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kutupalleroiden tarkastus. Kuva: Nina V. Nygren

Yhtä kaikki, koko päivän kestäneen suolammikoilla rämpimisen, syvien ojien ylittämisen (onkohan kaikkien niiden ojien kaivaminen ollut ihan perusteltua…?) ja korvat höröllään kuuntelemisen tulos oli: ei viitasammakoiden pulputusta. Silti ei ole epäilystäkään siitä, etteikö alkuperäinen alueella tehty viitasammakkoselvitys olisi tehty hyvin ja etteikö alueen suolammilla todella elelisi viitasammakoita – elinympäristö on niille ominaista.

Korvat tarkkana

Korvat tarkkana. Kuva: Nina V. Nygren

Hankkeiden ja maankäytön suunnittelun eteneminen on enenevässä määrin kiinni erilaisten luontokappaleiden suojelun onnistuneesta suunnittelusta. Edellä kuvatunlaiset epävarmuudet kuuluvat väistämättä kaikenlaisiin luontoselvityksiin ja tämän epävarmuuden kanssa on opittava toimimaan.

Luontodirektiivin lajisuojelun ohjeita ollaan parhaillaan päivittämässä, ja liito-orava saikin jo oman ”neuvontamateriaalinsa”. Nyt näyttää siltä, että uusista ohjeista tehdään varsinaisten toimintaohjeiden osalta yleisluontoisia, jolloin niiden tapauskohtainen soveltaminen jää paikalliselle, alueelliselle ja hanketasolle. Tämä voi olla hyväkin asia – liian tarkat ja suppeat ohjeet johtivat huonoihin tuloksiin liito-oravan kohdalla. Toisaalta tämä vaatii jokaiseen hanketapaukseen liittyviltä toimijoilta luontoasiantuntemuksen kehittämistä sekä rohkeutta ja viisautta soveltaa sitä. Selvien ohjeiden puuttuminen ja viranomaisten päättämättömyys voi johtaa myös tilaan, joka tunnetaan tulkitsevan politiikka-analyysin kentällä tutkija Maarten Hajerin lanseeraaman käsitteen avulla: ”institutionaalinen epäselvyys”, ”institutional ambiguity”. Se vallitsee, kun ei oikein tiedetä kenen (viranomaisen) tulisi tehdä päätös, ja minkämuotoinen ja -sisältöinen päätöksen tulisi olla.

Toivottavasti vastuun siirtyminen enemmän paikalliselle ja alueelliselle tasolle tarkoittaisi sitä, että hankkeissa ja maankäytön suunnittelussa pyritään ymmärtämään entistä paremmin myös luontoa, jonka suojelua tarvitsee yhdessä suunnitella. Tässä työssä ovat suurena apuna maastotöitä tekevät luontoasiantuntijat. Toivottavasti heilläkin riittää kärsivällisyyttä opetella yhdessä muun luonnon ja muiden ihmistoimijoiden kanssa miten luomme yhteistä maailmaa jossa olisi tilaa kaikille meille erilaisille luontokappaleille.

Kangasperhonen

Kangasperhonen

Kuiva radanvarren niitty, Tampere

Rikasta luontoa!

Voisiko luonnon monimuotoisuutta lisätä helpoilla ja edullisilla keinoilla? Siihen pyrkii vastaamaan Nesslingin säätiön rahoittama koulutushankkeemme.

Luonnon monimuotoisuudesta kertovaa tutkimusta ja uutisointia seuratessa on helppoa vaipua masennukseen: kuudes sukupuuttoaalto on jo käsillä. Kaupungistuminen lisääntyy ja kaupungit nielevät ympäröivää maaseutua ja luontoa. Toisaalta kaupunkien ulkopuolellakaan ei mene vahvasti: maatalous ja metsätalous tehostuvat ja biodiversiteetti köyhtyy. Luonnonvarojen käyttö kiihtyy ja ilmastonmuutos uhkaa.

Hanke lähtee kuitenkin liikkelle toivosta. Missä sitä näemme?

Ensinnäkin luonnon monimuotoisuutta on monenlaista: osa siitä viihtyy parhaiten mahdollisimman kaukana ihmisestä ja ihmisen vaikutuksesta (kuten esimerkiksi vanhan metsän lajit tai suuria koskemattomia alueita kaipaavat lajit). Mutta osa viihtyy ihmisen muokkaamissakin elinympäristöissä, kunhan vaan ympäristö tarjoaa sopivia resursseja. Keskitymme hankkeessa tällaisiin lajeihin. Osa vähenemässä olevasta luonnon monimuotoisuudesta on ollut riippuvaista esimerkiksi pienipiirteisestä, vähemmän intensiivisestä maataloudesta joka tuottaa avoimia elinympäristöjä. Tällaisia lajeja ovat monet ketojen ja niittyjen lajit jotka ovat vähentyneet sitä mukaa kuin esimerkiksi laidunnus on vähentynyt. Monet pellot, niityt ja kedot on metsitetty umpeen tai ne ovat metsittyneet itsekseen – niiden avoimina pitäminen vaatii siis ihmisen aktiivista toimintaa. Tämän avointen elinympäristöjen verkoston luominen uudelleen olisi monestakin syystä vaikeaa, vaikka esimerkiksi maisemapeltoja tukemalla niitä pidetäänkin yllä. Maatalouden käytännöt ovat kuitenkin muuttuneet täysin sekä yksittäisillä tiloilla että esimerkiksi tukijärjestelmän tasolla.

Toinen syy toivoon on se, että kaupungeissa ja taajamissa on runsaasti erilaisia avoimia elinympäristöjä joita pidetään aktiivisesti avoimina eri syistä. Kaupungeissa on myös metsäalueita, joissa ei toteuteta intensiivistä metsätaloutta. Näiden alueiden hoitokäytäntöjen muuttaminen sellaisiksi missä luonnon monimuotoisuus huomioitaisiin paremmin ei vaadi välttämättä ollenkaan lisää taloudellisia resursseja, vaan ajattelutavan ja käytännön hoitotapojen muutoksen.

Kolmanneksi näemme, että omien puutarhojen hoitajilla, taloyhtiöiden pihoista päättävillä sekä kaupunkien viheralueiden suunnittelusta ja hoidosta päättävillä tahoilla on suhteellisen paljon liikkumavaraa esimerkiksi siinä millaisia kasveja valitaan istutettaviksi ja millaisia vesiaiheita ja hulevesialtaita päätetään rakentaa. Näitä päätöksiä ei ole useinkaan totuttu tekemään niin että pölyttäjät, paikalliset kasvikannat ja sammakkoeläimet huomioitaisiin valinnoissa. Tähän saumaan tarjoamme hankkeessa lisätietoa ja pyrimme innostamaan toimijoita toteuttamaan luonnon monimuotoisuutta tuottavia viheralueita.

Hanke yhdistää siis kaupunkien avointen elinympäristöjen mahdollisuudet, lajit jotka voisivat viihtyä tällaisissa paikoissa sekä näistä alueista konkreettisesti päättävien kouluttamisen. Lue hankkeesta lisää rikastaluontoa.fi , seuraa meitä Facebookissa, Instagramissa ja twitterissä (hashtag #rikastaluontoa ).

Luontorikkaat puistot ja puutarhat -hanke käynnistyy 2016

Luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen puistoissa ja puutarhoissa tähtäävä koulutushankkeemme käynnistyy ensi vuonna. Hanke sai apurahan Maj ja Tor Nesslingin säätiöltä ja aloitimme suunnittelun kokoustamalla porukalla jo tämän vuoden puolella. Hankkeessa koulutamme viheralan ammattilaisia aiheesta biodiversiteetin lisääminen, esimerkiksi miten puutarhoissa voi suosia pölyttäjäystävällisiä kasveja ja miten luodaan sammakkoystävällisiä pienvesiympäristöjä puistoihin. Hankkeessa tehdään myös kuluttajille suunnattua tiedotusta. Somen ja nettisivujen kautta jaettavan sähköisen tiedotuksen lisäksi hankkeen osana julkaistaan korkeatasoinen ja informatiivinen juliste.

Ajatuksena on monimuotoistaa puistojen ja puutarhojen luontoa verrattain helpoilla ja edullisillakin keinoilla. Lieneekö mikään niin kallista viherympäristöä kuin jatkuvaa hoitoa ja leikkausta vaativa lyhyeksi nyrhitty nurmikko? Moneen puistoon ja puutarhaan voisi mahtua paljon lisää monimuotoisuutta. Suomen oloihin sopivaa tietoa pölyttäjäystävällisistä kasveista ja sammakkolampien rakentamisesta ei ole vielä helposti saatavilla, mutta tässä hankkeessa sitä tuotetaan.

Lisäksi ajatuksena on saada monimuotoistamistieto käyttöön mahdollisimman monessa paikassa. Siksi hankkeen kohderyhmänä ovat viheralan ammattilaiset, erityisesti julkisia viheralueita suunnittelevat ja hoitavat tahot sekä puutarhamyymälät. Näillä kohderyhmillä on jo paljon tietoa luonnon monimuotoisuudesta, mutta tiedon lisäksi koulutuksissa paneudutaan erityisesti yhdessä pohtimaan, miten kukin pystyy viherympäristöjä monipuolistamaan omassa työssään ja mitä esteitä ja mahdollisuuksia siihen sisältyy.

WP_20151207_16_19_43_Pro

 

Hanketta meillä on tekemässä mainio tiimi. Tietosisällön tuottajina toimivat Tero Piirainen (hyönteiset), Jarmo Saarikivi (sammakkoeläimet) ja Eveliina Asikainen (urbaani luonto, puutarhat). Taiteilija Julia Prusi tekee meille upean kuvituksen. Koulutuksesta vastaavat Jere Nieminen ja minä. Toimin myös projektipäällikkönä.

Hankkeesta tullaan päivittämään tietoa tänne blogiin, uusille hankkeen nettisivuille sekä sosiaaliseen mediaan. Olkaa kuulolla!

Osuuskuntataipaleen hieno toinen vuosi

Osuuskuntamme piti syysvuosikokouksen perjantaina 4.12. mukavissa merkeissä. Timo ja minä olimme käyneet samana päivänä Helsingissä neuvottelemassa uudesta projektista asiakkaan kanssa ja Eveliina, Sanna ja Timo vetivät Tampereen kaupungille vesihuollon yleisötilaisuuden torstaina. Muutenkin ensi vuonna projektirintamalla näyttää jo neuvoteltujen projektien perusteella valoisalta, myös Maj ja Tor Nesslingin säätiön rahoittama koulutushanke käynnistyy.

Näin puheenjohtajana tuntuu aivan upealta olla mukana näin pätevässä, osaavassa ja innostavassa porukassa. Osuuskuntaa perustaessamme halusimme tehdä vaikuttavaa tutkimusta ja ottaa akateemisen pätkätyömarkkinan haltuun omilla ehdoillamme mutta emme voineet olla varmoja  onnistuisimmeko siinä. Nyt tuntuu siltä että olemme onnistuneet yli odotustemme sekä jäsenten että asiakkaiden mielestä.

Ei pätkäprojektien hallinta toki helppoa osuuskunnassakaan ole (sen kokee erityisesti puheenjohtaja 😉 ) mutta osuuskunnassa pystymme tekemään yhtä ihmistä suurempia hankkeita ja hyödyntämään toinen toistemme vahvuuksia ja tietotaitoja. Itse koen erityisesti tutkijoiden välisen yhteistyön tärkeäksi näinä aikoina kun kilpailu tutkimusrahoituksesta ja uralla etenemisestä asettaa tutkijoita lähinnä toisiaan vastaan.

Matkaamme siis toiveikkaina osuuskunnan kolmannelle vuodelle.

Voiko Talvivaarasta oppia jotain?

Talvivaaran kaivos on nykyään lähes synonyymi ympäristökatastrofille. Voisiko tapauksesta kuitenkin oppia jotain?

Nyt kun akateemisen maailman hektisin tutkimusrahoituksen hakujakso alkaa olla ohi, ehdin lukea kauan odottaneen tieteellisen artikkelin Talvivaaran tapauksesta. Heidi Tiainen, Rauno Sairinen ja Tuija Mononen ovat kirjoittaneet vuoden 2014 Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjaan perusteellisen artikkelin siitä miten Talvivaarasta tuli ympäristökonflikti. Näkökulma on nimenomaan yhteiskuntatieteellinen – siinä ei tutkita ympäristökatastrofin teknisiä syitä vaan tarkastellaan lehtijuttujen ja muun kirjallisen materiaalin kautta sitä miten hehkutettu ja palkintoja saanut kaivoshanke kriisiytyi.

Artikkelin pohjalta minulle kehkeytyi ajatuksia siitä mitä tapauksesta voidaan oppia – vaikka uusissa kaivoshankkeissa:

  1. Varovasti sen uuden teknologian kanssa! Kiire kostautuu.
  2. Älä vähättele vaikutuksia ja riskejä. Talvivaara lupasi alkuvaiheessa paikallisille asukkaille ettei vaikutuksia kaivospiirin ulkopuolella esiintyisi. Paikallisten luottamus alkoi rapautua jo ensimmäisten iho-oireiden ja hajujen myötä.
  3. Kuuntele ja keskustele. Vuorovaikutukseen tulee varata aikaa ja resursseja ja se pitää aloittaa niin ajoissa kuin vain mahdollista. Salailu tekee heti huonon vaikutelman.
  4. Hoida hommat hyvin. Menetettyä luottamusta on hyvin vaikea rakentaa uudelleen.